tiistai 27. huhtikuuta 2010

KNX taloautomaatio

Talomme sähköjärjestelmä toteutetaan KNX väylätekniikalla. KNX on kansainvälinen kiinteistöautomaatiostandardi, josta voi lukea lisää osoitteesta http://www.knx.fi/. Osat meille toimittaa Berker, jonka sivuilla on myös hyvä demo siitä mitä KNX:llä voi tehdä. Muutamat blogin lukijat ovat kyselleet minulta miksi juuri KNX ja mitä sillä meidän talossa tehdään. Tässä nyt vastauksia näihin kysymyksiin.

Taloautomaation toteuttamiseen on toki olemassa monia muitakin järjestelmiä. Toisissa on enemmän panostettu AV järjestelmien levittämiseen ympäri taloa (Tyyliin musiikkia vaikka saunaan), ja toiset ovat enemmän "perinteistä" automatiota, eli valaistuksen ja sähköpistorasioiden ohjausta. Yleensä järjestelmät ovat jonkun toimittajan omia suljettuja järjestelmiä. KNX poikkeaa tästä siinä, että se on strandardoitu järjestelmä, johon valmistaa osia useampi toimittaja. Yhtenä KNX:n etuna näen juuri tämän: Vaikka meille nyt osat toimittava firma (Berker) lopettaisi osien valmistamisen löytyy silti monta firmaa mistä saa varaosia vielä kymmenienkin vuosien päästä. Ei tarvitse siis pelätä sitä, että 20 vuoden päästä taloautomaation toimittanutta firmaa ei ole ja tukea ja varaosia ei enää saa.

Kun mietin taloautomaatiota, minulla oli käytännössä kaksi vaihtoehtoa: Elko Living System (entinen Strömfors IHS) ja KNX. Viime vuoden kevään omakotimessuilla juttelin erään sähkösuunnittelijan kanssa, joka kertoi tehneensä molempia järjestelmiä. Hän teki nykyään pelkästään KNX:ää koska oli todennut sen paremmaksi. Ja perustelut olivat ihan hyviä. Elkon myyntimies ei onnistunut vakuuttamaan minua myyntipuheillaan, ja näinollen päädyin KNX:ään. Tutkin kyllä myös muitakin kuin näitä kahta järjestelmää, mutta en niistä vakuuttunut.

KNX:llä voi hoitaa käytännössä koko LVIS ketjun hallinnan, ja siihen lisäksi vielä halutessa sälekaihtimet, markiisit jne. Palovaroittimet ja murtohälyttimet saa myös väylään kiinni. Ja varmaan monen muunkin järjstelmän jos löytyy sopiva logiikkamuunnin väliin. Meillä KNX:ää käytetään pääasiassa valojen ja sähköpistorasioiden ohjaukseen ja järjestelmään liitetään myös lattialämmitys ja IV-kone. IV-koneen valinnassa yksi kriteeri oli se että sen saa liitettyä KNX-väylään.

Meillä on talossa muutamia isoja tiloja, joissa on paljon valaisimia ja reittejä tilaan. Eli olohuone, keittö ja yläkerran aula. Näissä olevia valoja olisi kiva pystyä hallitsemaan useammasta paikasta, niin että voi kytkeä haluamansa valot päälle juuri sieltä mistä sattuu tilaan tulemaan. Esimerkiksi tiettyjä olohuoneen valoja pystyy ohjaamaan neljästä eri katkaisijasta. Tämä ei perinteisellä sähköistyksellä hirveän helposti onnistuisi. Valojen himmentäminen on myös helppo toteuttaa, kun sekin hoituu väylän kautta sähkökeskuksessa olevilla himmennin yksiköillä. Kun illalla mennään yläkertaan, voi kaikki alakerran valot sammuttaa yhdellä napin painalluksella. Kun mennään saunaan, yhdellä napilla saa valot pukuhuoneeseen, suihkuun ja saunaan, ja ne saa lähtiessä myös pois yhdellä napilla. Tai halutessaan voi laittaa kaikki yksitelleen päälle/pois, miten haluaa. Yläkerran aulaan ei tarvitse aulan valoille erillistä katkaisijaa joka huoneen eteen. Huoneissa olevasta katkaisijasta voi kytkeä aulaan valot samalla kun sammuttaa oman huoneen valot.

Sähköpistorasioita on myös liitetty väylään. Ihan kaikkia pistorasiota en ole väylän ohjaukseen laittanut, koska jokainen ohjattava rasia maksaa ylimääräistä (ylimääräiset johdot ja kalliimpi rasia). Mutta tietyt rasiat saa pois/päälle niin halutessa. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. näitä: Kodinhoitohuoneessa saa pesukoneen sähkörasian päälle/pois ovelta. Olohuoneessa on tietyt rasiat varattu laitteille, jotka vievät turhaa standby sähköä. Samoin kotiteatterilaitteille. Täten kaikki "turhat" sähköä syövät laitteet saa kytkettyä pois katkaisijasta tai sitten kun talo laitetaan yö/poissa tilaan. Ulos talosta lähtiessä voi myös oven vierestä painaa autotallin oven aukeamaan, ei tarvitse etsiä kaukosäädintä.

Tilanneohjaus on myös yksi KNX:n ominaisuus. Paina nappia ja ennalta määrätyt valot käynnistyvät tai sammuvat. Illalla talon voi laittaa yö-tilaan, jolla voi sammuttaa valoja, sähköpistorasioita, ja säätää lämmitystä ja ilmastointia. Kun viimeinen lähtee talosta pistetään talo poissa tilaan. Nämä toiminnot lisäävät asumismukavuutta ja auttavat säästämään energiaa. (Mutta pelkällä energian säästöllä ei KNX:n lisähintaa makseta pois koskaan...)

Pistorasiaohjaus mahdollistaa myös auton lämmitysrasioiden ohjaamisen ja ajastamisen talon sisältä. Väylään kytketty lämpötilamittari tietää paljonko ulkona  on pakkasta. Hämärätunnistimella saadaan ohjattua pihan valaistusta halutulla tavalla. Liiketunnistin tietää liikkuuko pihalla joku. Toki näitä nyt saisi tehtyä perinteisimmilläkin tavoilla, mutta KNX mahdollistaa näiden laajemman käytettävyyden ja muunneltavuuden.

KNX-järjestelmä pitää ohjelmoida käyttökuntoon ennen kuin siitä on mitään iloa. Ohjelmoitavan järjestelmän etuna on toki se, että ohjelmointia voi jälkikäteen muuttaa jos siltä tuntuu. Tiettyjä asioita voi muuttaa järjestelmän ohjauspanelista (kosketusnäyttö jollainen meille laitetaan eteiseen), ja kaikki loputkin asiat saa ohjattua kun hankkii KNX-ohjelmointityökalun, tai tilaa ohjelmoijan kotikäynnille. Minulla on itsellani vahva tietotekninen tausta ja ohjelmointiosaamistakin löytyy useammasta ohjelmointikielestä, joten tämän ohjelman aion hankkia jotta voin itse viritellä järjestelmää jos/kun tulee tarvetta.

Ja mitä tämä kaikki sitten maksaa? Ylimääräiset johdotukset, normaalia fiksummat keskustavarat ja ohjelmoitavat sähkörasiat ja valokatkaisijat ovat toki peruslaitteita kalliimpia. En tietenkään koskaan kysynyt tarkkaa hintaa mitä talomme sähköurakka olisi maksanut perinteisellä tavalla tehtynä, mutta sähköurakoitsijamme tiputti hihasta hinta-arvion 25 000 - 30 000 euroa. KNX urakka tulee maksamaan ohjelmointeineen n. 40 000 euroa. Eli tulihan sille lisähintaa. Onko se sitten sen arvoista? No sen näkee sitten kun päästään muuttamaan, mutta kaikelle ei voi hintalappua laittaa. Vaikka meillä yritetään pitää tiukkaa budjettia ja säästetään mistä pystytään, ei joka paikkaan ole pakko ostaa halvinta. Tuleehan meille parkettilattiatkin eikä vain halvinta mahdollista laminaattia. Tosin parketti on kyllä sieltä halvemmasta päästä :)

Me emme todellakaan ottaneet kaikkea irti KNX-väylän mahdollisuuksista. Ei moottoroituja ohjattavia sälekaihtimia tai markiisija. Ei liiketunnistimia joka tilassa valoja ohjaamassa. Ja vain pieni osa sähkörasioista on väyläohjauksessa. Eli tähän olisi saanut upotettua enemmänkin rahaa jos olisi ollut raha upottaa. Ihan kuten kaikessa muussakin talon rakentamiseen liittyvässä. Mutta toivon mukaan tällä investoinnilla saa lisättyä asumismukavuuttaa ja pienennettyä sähkölaskua.

Jos tästä nyt jäi vielä mieleen jotain kysymyksiä, niin pistäkää kommenttia alle, tai laittakaa sähköpostia. Osoite tuossa sivun vasemmassa laidassa. En ole tässäkään asiassa toki mikään asiantuntija, vaikka yritänkin kaikesta tietää kaiken, tai ainakin riittävästi jotta olen vaarallinen keskustelukumppani ;)

38 kommenttia:

Harri kirjoitti...

Tämä oli mielenkiintoinen juttu, kiitos.

Hepe kirjoitti...

Hmm... pohdiskelin eilisillan pimeinä tunteina juuri tätä asiaa, ja itse asiassa vieläpä juuri tuota KNXää. Kyllä tästä sen kuvan sai, että taidanpa jututtaa sähkösuunnittelijaa asiasta tarkemmin :).

Arto kirjoitti...

Oli todella mielenkiintoinen ja hyödyllinen selvitys. Hintaero tavalliseen sähköistykseen oli pienempi kuin kuvittelin. Kuinka helppoa olisi jättää varaukset esim. mainitsemillesi liiketunnistimille, sälekaihtimille ja markiiseille? Onko se käytännössä putket ja rasiat sopiviin paikkoihin?

Tapani Värjölä kirjoitti...

Moi Arto. Putkia ja rasioita lisäämällä pystyisi toki varautumaan tulevaisuuden tarpeisiin. Tosin parin vuoden päästä varmaan löytyy jokaiseen palikkaan langaton ratkaisu. Nyt jo on saatavilla ainakin Berkeriltä langattomasti toimivia KNX-painikkeita. Kohta kaikki tiedonsiirto tapahtuu varmaan langattomasti. Sitten kun vaan joku keksisi toimivan tavan sähkön siirtämiseen ilman johtoja :)

Harri kirjoitti...

Onhan se keksitty jo, aika ison kipinän vaan vielä tekee :-)

Arto kirjoitti...

Hei, semmoinen kysymys, että mikä IV-kone teillä on, kun sen saa KNX:ään. Messuilla olen kysellyt koneiden valmistajilta sellaista, joka olisi KNX-yhteensopiva, mutta kenelläkään ei ollut sellaista tarjolla.

Tapani Värjölä kirjoitti...

IV-koee on Vallox 150 http://www.vallox.com//tp_vallox_150_effect_se
Lisävarusteena LON-muunnin=KNX liitäntä. Muistaakseni Enerventillä oli kanssa jotain malleja mitkä sai KNX:ään kiinni.

Anonyymi kirjoitti...

miten noin perusautomaatio voi maksaa noin paljon? onko valaisuryhmiä ihan älyttömästi?

monet sanovat, että passiivitalossa ei voisi olla varaavaa takkaa? Mikä on valitsemanne takan pintalämpötila? Se kai ei voi olla yli 30 astetta?

Tapani Värjölä kirjoitti...

Valaisimia talossa on muistaakseni n. 50 (mukaan lukien ulkovalot). En nyt tiedä onko se paljon vai vähän tämän kokoiseen taloon. Ja hinnasta en osaa sanoa muuta kuin että sain tarjoukset neljältä urakoitsijalta, ja tämä oli halvin. Kallein oli 49000€.

Meillä on talossa varaava takka. Paha sanoa mikä sen pintalämpötila on lämpimänä kun ei olla vielä kertaakaan lämmitetty. Passiivitalon suunnittelusta olen lukenut aika paljon osin eriäviäkin "asiantuntija" mielipiteitä ja ohjeistuksia. Tästäkin saisi taas aikaan pidemmän blogikirjoituksen :)

Mutta minun mielestäni talossa pitää takka olla. Mistä sitä tietää miten kylmiä talvia tässä tulee, ja miten hyvin tämä passiivitalo hankkeemme onnistuu.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä jos väylään tulee vika? Mikään ei toimi sen kohdan jälkeen. Paikallistaminen vaikeaa ja kallista.

Tapani Värjölä kirjoitti...

En usko että ongelmien selvitys on tuossa hirveän paljon hankalampaa kuin perinteisessä. Molemmissa on sähkökeskus, josta lähtee piuhoja ympäri taloa. Seinän/katon/lattian sisässä oleva johto tuskin itsekseen hajoaa. Jos keskukseen tulee vikaa, niin siinä olevat komponentit voi vaihtaa. Toki komponentit ovat monimutkaisempia kuin "normaalissa", joten on enemmän mahdollisuuksia hajoamiseen, mutta kaikki hajoavat komponentit ovat pääkeskuksessa, tai sitten seinissä olevia rasioita tai kytkimiä.

Kimmo kirjoitti...

Ainut merkittävä ongelma, ainakin vanhoissa järjestelmissä oli sen asetusten muuttaminen, joka onnistui vain "tehtaan" kavereilta.

Anonyymi kirjoitti...

"Ainut merkittävä ongelma, ainakin vanhoissa järjestelmissä oli sen asetusten muuttaminen, joka onnistui vain "tehtaan" kavereilta."

Näitä tehtaan kavereita koiuttauttuu kokoajan lisää eli fiksut sähkalan yrittäjät panostavat knx osaamiseen joten pari kolme vuotta niin sellaisia löytyy isommista kaupungeista helposti.
Nyt esim helsingidtä ja tampereelta löytynee ja taitaa jyväskylässä olla kanssa. (Tarkotan knx sertfikaatin hankkineita sähkömiehiä)

Knx.än se huono puoli on että kamppeet maksaa aivan älyttömästi vaikka on monta valmistajaa niin hinnat ei ole laskeneet yhään mahtaako tämä knx valvova/omistava kontori ja valmistavat tahot harrastaa kartellia tässä?! Uutiset tosin kertoo että myös kiina on liittyny tähän knx kuvionn et odotettavissa on halvenpia kamppeitta jatkossa.

Kommentti tuohon mitä se maksaa suhteessa normi talon sähköistykseen niin 20 kilo€ on oikeampi hinta mutta pitää myös korostaa että vertaus on helv..huono kuka vetraa perus henkilö autoa wrc autoon? ominaisuudet kun on niin erilaiset.

Jutta-Mari kirjoitti...

Kyllä sitä perusjunttina vähän vertaa tuota hintaa tavalliseen. Tavallisellakin saa tehtyä valojen ohjausta muualta, mutta se on pysyvää, ei siirto mahdollisuutta.
Tarvitseeko knx todella tuollaisen "nörtin", jotta osaa käyttää taloaan?
Meillä mietinnässä vanhan talon uusinnassa, että laitetaanko knx ja maksetaanko 10-15 000 e lisää vai laitetaanko se raha pihaan, jotta talosta tulee ainakin pintakaunis??
Laitan mieheni vielä lukemaan nämä sivut jne...
Olisi kiva kuulla muidenkin kommentteja knx käytännössä??

Tapani Värjölä kirjoitti...

Moi Jutta-Mari. KNX:n käyttäjän ei tarvitse olla nörtti. Ei tuo päällisin puolin eroa hirveästi tavallisesta, tosin jos tuollaisen kosketusnäytön laittaa, niin vaatiihan se toki hieman enemmän käytön opettelua, mutta kyllä näitä vaimokin osaa käyttää, ja hän ei ole nörtti :)

Meillä on muuten tällä hetkellä vaimon kanssa pohdinnassa, että portaissa olevan katkaisijan nappeja pitäisi muutella, kun nuorin lapsi ei yletä porrasvaloon. Eipä olisi mahdollistakaan muuttaa jos olisi perinteinen sähköistys...

Vikke kirjoitti...

Moi, passiivitaloa rakennetaan ja taloautomaatiota olen pohtinut itsekin. Meidän budjettiin tuo 10-15000e on liian suuri ja pohdinnassa on ollut kuinka taloautomaatio toteutetaan edullisesti. Laajennettavuus tai pikemminkin jälkiasennus kiinnostaa enemmän, sillä silloin voi tehdä päätöksen jäljellä olevien pelimerkkien mukaan.

Kuulisin mielelläni kuinka monta toimintoa tuolla 10 - 15000e saa, jolloin saadaan kullekin keskivertohinta?

Kokemuksen omaavilta olisi kiva kuulla myös käytännön kokemuksia. Mitä ovat parhaat palikat taloautomaatiossa ja mihin kannattaa satsata?

Tapani Värjölä kirjoitti...

Moi Vikke. Automaation hintaa ei voi oikein laskea noin suoraviivaisesti. Talon koko on toki ratkaisevassa asemassa, josta seuraa kuinka paljon on valaisinpisteitä, pistorasioita ja valokatkaisijoita. Meillä on 21 katkaisijaa (joissa painikkeita 1-10), ja 47 pistorasiaa (valaisin tai sähkö), jotka ovat väylän ohjauksessa. Lisäksi väylään on kytketty yksi valoisuus/lämpötila-anturi, ja IV-kone, jonka liitospalikan hinta oli tosin IV-urakassa. Kosketusnäytöllinen ohjauspaneli taisi sekin maksaa tonnin verran.

Itse olen ollut tyytyväinen KNX:ään. Syksyllä ohjelmoin kymmenkunta valokatkaisijaa uusiksi, kun todettiin niiden olevan epäloogisia. Ja senkin jälkeen on jotain pieniä muutoksia tullut tehtyä. Jos budjetti on tiukalla, niin kannattaa vaikka sähkösuunnittelijan kanssa miettiä vaihtoehtoja, mutta kyllä se KNX kannattaa kunnolla tehdä heti alussa, koska sitten kun talo on valmis on niitä johtoja hankalampi vetää rakenteisiin. Toki langattomia järjestelmiä on ja ne varmaan yleistyvät, mutta veikkaisin langallisten olevan kuitenkin halvempia.

Ja budjetin suhteen kannattaa muistaa se, että silloin kun rakennettaan ns. pankin rahoilla on se pari tonnia helpompi saada lisää kun sitten vuoden parin päästä kun pitäisi lainan lyhennysten lisäksi säästää se pari tonnia palkkatuloista :)

Itse olen

Vikke kirjoitti...

Jep, noilla tiedoilla voi järkevästi laskea toimintokohtaista hintaa. On hyvin mahdollista, että olen perheemme ainoa hifistelijä ja siksi haen hieman hieman faktaa päätöksien tueksi.

En tiedä, mutta kuvittelen että joitakin taloautomaation toimenpiteitä voidaan hoitaa perinteisin kaapelivedoin.

Jos luettelen omalta taloautomaation parhaat puolet joita havittelen, niin lista näyttää tältä:
1. Kotona/Poissa-kytkin
2. Lämmityksen ohjaus
3. IV:n ohjaus
4. Tilakohtainen ohjaus (ylä-/alakerran valot pois/päälle, osa pistorasioista kytkimen takana)

Eli onnistuuko noiden toteutus perinteisin johto/kytkin asennuksin?

Tässä lista muista mahdollisista toiminnoista, joita kotiautomaatioon voidaan yhdistää:
- Pihavalojen ohjaus
- Autonlämmitys-pistorasian ohjaus
- Kotona/Poissa-kytkin
- Tilanneohjaukset
- Valaistuksen ohjaus
- Paloilmaisimet
- Veden sulku
- Murtohälytys
- Lämmityksen ohjaus
- IV:n ohjaus
- Kameravalvonta
- Kosketusnäyttö
- Etäohjaus

Vikke kirjoitti...

Pahoitteluni paria kirjoitusvirhettä, joista oikaisua vaatii erityisesti lause "Jep, noilla tiedoilla voi järkevästi laskea toimintokohtaista hintaa". Lauseesta jäi sana (EI) uupumaan.

Tapani Värjölä kirjoitti...

Nuo kaikki listaamasi onnistuvat hyvin KNX:llä, mutta ei varmaan perinteisillä menetelmillä mitenkään keskitetysti tai kohdat 1&4 ei varmaan ollenkaan. Perinteisellä sähköistyksellä ei hirveästi voi älyä taloon tehdä, mutta toki KNX:lle löytyy vaihtoehtoja, mutta eivät ne käsittääkseni hirveästi halvempia ole. Sinulla on tuossa hyvä lista asioista joita haluat, ja lähes kaikkiin noista tarvitset varmasti älykkäämmän järjestelmän kuin mitä perinteinen sähköistys tarjoaa. Kannattaa antaa lista vaikka pääsuunnittelijalle tai arkkitehdille katsottavaksi (jos sinulla sellainen jo on), ja keskustella vaihtoehdoista. Sähkösuunnittelijoita kannattaa toki myös jututtaa, mutta kannattaa muistaa, että suunnittelijat eivät välttämättä tunne taloautomaatiojärjestelmiä, tai ainakaan useampia... Jos haluat jutella aiheesta enemmän, niin email osoittteeni on tuossa vasemmalle, alkaa tulla kommenttien rajat vastaan ;)

Jutta-Mari kirjoitti...

kannattaa jutella suoraan eri sähkömiesten kanssa tuosta asiasta. ks myös johdoton.fi ja getgroup.fi
auton lämmitykseen meidän sähkömiehellä oli hyviä ideoita, johon saa 2 eri autolle omat ohjelmansa ja sisältä kotoa ohjattua.

Maksettiin 1800 eur knx suunnitelmasta ja sen jälkeen vasta saatiin selville sen minimi hinta ja näin ollen suunnitelma meni hukkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ei voi kuin ihmetellä, jos palkkatulolla rakentavat ihmiset laittavat noin helposti 15-20te menemään. Huh, huh.

Tapani Värjölä kirjoitti...

Rakentaminen on valintoja. Huonon puutalon saa halvalla. Jos haluaa jotain parempaa niin siitä joutuu maksamaan. Ja kyllä tämä talo on hyvin pitkälti pankin rahoilla rakennettu. Mielestäni tämä oli yksi niistä asioista, joista kannatti maksaa vähän enemmän, enkä ole katunut.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno blogi. Paljon apua omassa projektissani.

Tässä omat kokemukseni mielipiteeni. En ole ammattilainen, mutta projektini aikana itseoppinut kylläkin.

KNX ei ole hurjan paljon kalliimpi kuin perinteinen. Hinta lähtee paisumaan sen mukaan mitä hienouksia taloon laitetaan. Ihan perussähkö KNX:llä toteutettuna kannattaa mielestäni ehdottomasti. Siihen voi lisätä myöhemmin helposti mitä vain jos haluaa ja on rahaa.

Itselläni omakotitalo ja autotalli KNX 25000 €. En varmasti olisi saanut perinteistä sähköistystä hintaan 5000-10000 € samalla laajuudella.

Usein laitteiden omat ohjaukset on tehty esim. modbus-väylään. Liittäminen KNX-väylään onnistuu, mutta vaatii väyläsovittimen. Nämä erilaiset sovittimet maksavat sitten helposti 500-1000 € kpl. Itselleni ei tullut muuta sovitinta kuin IP-gateway, jotta pääsen tietokoneella, tabletilla, puhelimella ym. väylään kiinni.

Myönnän, että sain varmasti tutun kautta hyvän diilin. Itse asiassa asennukseni on jopa laajempi kuin Tapanilla. Veikkaisin kuitenkin, että suuri osa KNX:n hinnasta tulee suunnittelusta ja ohjelmoinnista. Siinä on sitä ilmaa, joka varmaankin pienenee tulevaisuudessa kun KNX yleistyy. Ehkä näitä KNX-osaajia ei ole vielä tarpeeksi ja kilpailu ei siksi vielä toimi.

Oma vinkkini on, että älkää hylätkö KNX:ää sen perusteella, että mielikuva on kalliista järjestelmästä. Pyytäkää tarjoukset tavallisesta ja perinteisestä, samoilla spekseillä ilman mitään lisäjuttuja. Pyytäkää ensin pelkät pistorasiat, katkaisimet ja valot väylään. Vasta sen jälkeen voi oikeasti vertailla hintoja.

Anonyymi kirjoitti...

Enerventin knx palikka maksaa noin 1200 euroa. Onhan tällänen hieno, mutta se todella maksaa jos sillä ohjataan kaikki IVK, Lämpö, valot, pistor. Toki siinä se tulee oikeuksiin.

Juurin olen laskemassa noin 650m2 taloa jossa kaikki hienoudet. Pelkät knx laitteet berker 41.000 euroa alv23% kaikki pitänee putkittaa. arkkitehti valinnut valaisimet ja nekin maksaa saman verran ainakin. Kokonaishinta hinta liikkunee yli 100 000 euron paikkeilla. Elämä on niin halpaa.

Omasta mielestä KNX väylää ei kannata rakentaa normaali sähköjen ohjaamiseen pelkästään, vaan silloin kannattaa ympätä myös lämmityksen säätö samaan.

T: KNX laskia

Tapani Värjölä kirjoitti...

Näinhän se on, että jos automaation taloon pistää niin siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Silloin vastaa saa investoinnista täyden hyödyn kun on tosiaan IV, lämmitys ja sähköt saman järjestelmän ohjauksessa. Ja sitten on mahdollista tehdä mitä tahansa säätöjä mistä tahansa. KNX-komponenteissa on ilmeisesti vähän turhan vähän kysyntää ja kilpailua, mikä nostaa hintoja.

Anonyymi kirjoitti...

Itselläni myös KNX talossani ja reilun kahden vuoden käytön jälkeen olen ollut erittäin tyytyväinen jätjestelmään, enkä päivääkään ole katunut valintaani. Monta toimintoa on sellaista joihin on jo tottunut/kiintynyt niin, että en missään nimessä haluaisi palata perinteiseen.

Totuushan on se, että oli se budjetti mikä tahansa, niin se kaikki raha menee taloon. Kun kaikki laina on nostettu ja aletaan maksamaan sitä takaisin, niin raha-asiat alkavat painamaan mieltä enemmän. Itselläni ainakin kävi näin ja siksi olen ollut erittäin tyytyväinen siihen, että olen tehnyt valintoja jotka vaikuttavat suuresti siihen jokapäiväiseen sähkön ja energian kulutukseen.

Suuret kiitokset hyvästä blogista, jota olen lukenut myös aktiivisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin kiitän hyvästä Blogista!

Olen rakentamassa Lammi-kivitaloa 190/260m2 ja ainakin osittainen automaatio olisi kiinnostava. Muutama valotilanne, autotallin ovet, 3x sähköverhot ovat ne asiat jotka haluaisin säätää katkasimesta huoneisa sekä etänä Ipad/iphonella. Vaikka taloon tulee malämpö/viilennys en näe että tätä haluan säätää sen kummemmin (tuo saa toimia perinteisesti termareilla).

Kävin Kokkolan asuntomessuilla jossa esiteltiin Talomat älytaloa. Sain myöhemmin myös tarjouksen. Hinta oli n 10.000eur jolloin väylään olisi kytketty myös palovaroittimet, hälyt, lämmönsäädöt ym.. Eli miun tarpeisiin itse automaatio kustantaisi tod näk n. 6000eur? ONGELMANA näen että tämä ohjaa ainoastaan 12Voltilla toimivia laitteita, eli valot ikkunaverhomoottorit ym tulisi toimia 12voltilla, ja tämä rajaa sitten varsinkin valaisimien valinta rajusti. myös hinta näille on huomattavasti 230v kalliimpia..

Valintoja en ole vielä tehnyt mutta kohta tulee kiire... Itse sähköurakka sisältäen myös automaation asennuksen (Talomat)on minun talossa 38.500eur (Herra varjele...:)

Timppa kirjoitti...

tervehdys!

KNX on kallis! Tutustukaa kaikki sellaiseen Amrikkalaiseen järjestelmään kuin control4. Sillä ohjaat, monihuonemusiikkia, kotiteatteria, valoa, lämmitystä, ilmastointia, verhoja, ovien lukkoja, turvallisuutta(palohälyttimet,ikkunasensorit,kameravalvonta)..kaikki yhdellä ohjaimella.. en tiedä ketään kuka olisi ottanut knx:ltä audiopuolen. Control4 on puolet halvempi ja pystyy tekemään samat asiat ja enemmänkin. Etä ohjaus onnistuu myös! Tutustukaa ihmeessä..

Anonyymi kirjoitti...

Control4 rulettaa.. olen katsonut netistä videoita siitä ja tutustunut tuotteeseen valmistajan netti sivuilla.. Hyvältä kuulostaa!! Harkinnassa on...

Anonyymi kirjoitti...

Ja kannattaa tutustua myös Vantage controlssin systeemiin. On ollut markkinoilla jo 20 vuotta ja koko ajan kehittyy.
Solitolla on upea demotalo ( jossa muuten oikeasti asutaan ) jossa kävimme tutustumassa systeemiin ja tuli hankittua.
Aika piti varata mutta kylläpä avasi näkymiä.
Kaikki on integroitu....valot, iv,lämmitys, audio, hdmijaot yms...yms...

Anonyymi kirjoitti...

Meille yksi toimittaja tarjosi perinteistä sähköistystä avaimet käteen periaatteella hintaan 17000€ ja KNX systeemiä hintaan 37000€. KNX hoitaisi valot, IV:n ja lämmityksen.

Kohtuu kallista touhua sanon minä. 20k€ automaatiosta on aika paljon... itseasiassa todella paljon. Tossa ei ollut edes mitään luxusta.

Pitää vissiin kysellä muutamalta eri toimittajalta.

Tuleeko halvemmaksi jos tilaa laitteet itse ulkomailta ja sitten urakoinnin täältä kotosuomesta?

Anonyymi kirjoitti...

Vanha depaatti, mutta ihan pakko kommentoida tätä hintapuolta :) maksoin omasta sähköurakasta 10800€ ja talo on 200 neliöä, mitään ei puutu ja kaikki pelaa. Tekniikka on hienoa, mutta että 40000€...

Anonyymi kirjoitti...

Laskekaa huviksenne mitä kaikkea voitte jättää pois LVI urakoista kun valitsette KNX järjestelmän. KNX painikkeissa on nykyään sisäinen huoneanturi ja tai lattiaanturi. Toimilaitteita esimerkiksi voidaan ohjata väylältä saatavilla tiedoilla. Liike/läsnäolotunnistimissa on yleensä myös "valomittari" joka avittaa valaistuksen säätöä, markiiseja, verhoja ja IV:tä... Samoilta tunnistimilta saadaan tiedot murtohälyttimelle... Monia IV laitteita voidaan ohjata ihan perus binääritiedoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Ostakaa kilkkeet saksasta
www.eibmarkt.com
www.eibhandel.de
www.voltus.de

www.preisroboter.de ja www.idealo.de kautta löytyy lisää kauppoja. Maksaa alle puolet suomen hinnoista.

Paneleita ei kannata laittaa. Raha kannattaa laittaa iPad ohjaukseen. Halvimmat palikat lähtevät jostain 500€ pinnasta. Itselläni on Gira Homerserver, joka IP rahapinnan kanssa paketoituna löytyy vähän yli parilla tonnilla:
http://www.eibmarkt.com/dwde/products/N157838_04.html
Voit ohjata järjestelmää iOS laitteiden lisäksi miltä tahansa PC tietokoneelta ja tehdä erilaisia ajastettuja toimintoja ja tiloja aika helposti itse. Kiinteät panelit ovat kalliita ja niillä ei voi tehdä paljon muuta. iPad on halvelmpi ja siitä on paljon muutakin iloa.

Kimmo kirjoitti...

Itselläni on 9 vuoden kokemus Berkerin KNX:stä. Suurimpana ongelmana olen kokenut sen, että vaikka järjestelmän omistan, en sille "mitään" voi itse tehdä. Ohjelmointisofta on suhteettoman hankala käyttää, eikä sitä meillekään ole annettu. Ostaa pitäisi 1k€ :(.
Suunnitteluun itse satsaisin huomattavasti enemmän, eli miettisin mitä käytän arkielämässä. Nyt meillä on jokaiselle valaistusryhmälle oma nappinsa, vaikken niistä käytä kuin noin 40%:a. Toinen on se, että taloihinkin voisi jotain järkeä alkaa tulemaan (vert. autot). Läsnäolo-, sormenjälki- tai henkilötunnistusta. Kuka meistä laittaa enään autoon valoja päälle tai tuulilasia vivusta pyyhkien...

Anonyymi kirjoitti...

Nykyaikaisella automaatiojärjestelmällä, kuten Houm (houm.fi), voidaan itse muuttaa konfiguraatioita ja sitä, miten järjestelmä toimii yksinkertaisella mobiiliaplikaatiolla. Hintakin on kymmenesosa KNX:aan verrattuna...

Tapani Värjölä kirjoitti...

Siitä alkaa kohta olla jo seitsemän vuotta aikaa kun näitä suunnitelmia tein. Varmasti on tullut uusia vaihtoehtoja taloautomaatioon, enkä ole yhtään alaa seurannut sen jälkeen kun rakentaminen loppui. Eli jos joku tätä nyt vielä lukee, niin toki kannattaa miettiä mitä vaihtoehtoja on tänä päivänä tarjolla eikä mennä vanhoilla tiedoilla.

Lähetä kommentti

Mainoskommentit ja suoraan yrityksiin linkittävät kommentit poistetaan. Jos haluat ostaa mainostilaa, ota yhteyttä.