Perustiedot

Perustiedot taloprojektista

Talomme on rakennettu Klaukkalan Harjulaan 1117 neliön tontille. Tontin ostimme Nurmijärven kunnalta kesäkuussa 2009. Talon rakentaminen alkoi lokakuussa 2009, ja talo saatiin muuttovalmiiksi kesäkuussa 2010, n. 2 viikkoa ennen tontin oston vuosipäivää.

Talon pohjapiirrustus on itse suunniteltu. Käytin kuukausia suunnitelmien viilaamiseen, ennen kuin luonnos annettiin arkkitehdille puhtaaksi piirrettäväksi heinäkuussa 2009. Talossa on kahdessa kerroksessa huoneistoalaa yhteensä 195 m2, ja lisäksi vieressä on n. 40 neliön autotalli/varastorakennus. Talossa on myös n. 80 m2 lämmin ullakko. Talon pohjakuvat löytyvät täältä.  Pohjapiiirrustuksen tekemisessä korvaamaton apu oli netistä löytynyt Room Arranger ohjelma. Erinomainen ohjelma talon suunnitteluun. Suosittelen kaikille, jotka tarvitsevat hyvää ohjelmaa luonnosten piirtämiseen. Hinta 20 dollaria, ja sillä säästin varmaan tuhansia euroja arkkitehtisuunnittelusta.

Talosuunnittelun perusajatuksena oli rakentaa passiivitalo määritykset täyttävä talo, mutta suunnittelun aikana tästä hieman livettiin ulkoseinien osalta, joiden U-arvo ei ihan vastaa VTT:n määrityksiä. Katsotaan sitten talon valmistuttua energiankulutuksesta millaiseen lopputulokseen päästiin. Energiatehokkuuteen on yritetty pyrkiä jokaisella suunnittelupäätöksellä. Talo on muodoltaan selkeä suorakaide, ja katto on yksinkertainen harjakatto. Ei siis turhia nurkkia tai kattolappeita. Eristeitä on yritetty tunkea joka väliin riittävästi, että lämpö pysyisi sisällä. Runkorakenteen valinnassa on myös kiinnitetty huomiota siihen, että rakenteesta saadaan mahdollisimman tiivis. Talon tiivistäminen onnistuikin erittäin hyvin, ja juuri ennen muuttoa tehdyssä tiiveysmittauksessa tulos oli 0,30.  Rakennuslupavaiheen energiatodistuksen ET-luku oli 83 kWh/brm²/vuosi, ja ensimmäisen vuoden todellisen kulutuksen mukaan laskettu luku oli 41 kWh/brm². Ensimmäisen vuoden sähkönkulutus löytyy tästä.

Talon runko on tehty betonielementeistä. Elementit toimitti Luja-kivitalo, ja ne on tehty Lujan Kivisydän Passiivi -tekniikalla. Elementteihin kiinnitetiin jo tehtaalla 190 mm polyuretaanieristettä. Julkisivu on muurattu tiilistä. Katoksi on valittu SPU:n passiivikattoelementti, jossa on 320 mm polyuretaanieristettä. Elementtien päälle on laitettu tiilikate. Talousrakennuksen runko on tehty Lujan betonivaluharkoilla, ja pinta rapataan. Tämä tuli merkittävästi halvemmaksi kuin tehdä runko elementeistä.

Talon lämmitysjärjestelmän ydin on ilma/vesilämpöpumppu, jota tukee talvisin varaava takka. Vesikiertoinen lattialämmitys lämmittää alakerran lattioita, ja yläkerrassa ainoa lämmitysjärjestelmä on ilmanvaihto. Eli tavoitteena saada lämpö nousemaan yläkertaan ilmanvaihdon mukana. Ensimmäisenä talvena yläkerrassa oli paikoin vähän turhan viileää, mutta pientä säätöä on tehty ja katsotaan miten seuraavana talvena käy.

Sähköistykseen on kiinnitetty erityistä huomiota, ja talon sähköistys on tehty KNX väylätekniikalla (www.knx.fi). Tarkoittaa siis älykästä talotekniikkaa, joka mahdollistaa tehokkaan valaistuksen ja LVI-järjestelmien ohjauksen. KNX-väylässä kiinni olevia valokatkaisijoita on myös helppo muokata jälkeenpäin, ja muutenkin talon sähköjärjestelmää on paljon helpompi muokata kuin perinteisellä tekniikalla tehtyä.

Talon suunnittelutiimi:
Pohjapiirrustus: Tapani Värjölä
Lupakuvat piirsi: Markku Valimaa / Klaukkalan Rakenne Oy
Pääsuunnittelija ja  vastaava työnjohtaja: Anssi Haavisto / Rakennustaito Haavisto Oy
LVI-suunnittelu: Risto Ojala / Lvi-ins.tsto Risto Ojala
Sähkösuunnittelu: Martti Fahlenius / Fahlcon Oy
Rakennesuunnittely: Riku Pitkänen / PKP Oy

Rakennusurakoitsijat:
Pohjaurakointi: Rasapuu Oy / P. Salonen Oy / Majatie Ky
Runkopystytys: Rasapuu Oy / A. Anttila Oy
LVI-Urakointi: T:mi Jarno Salmi
Sähköurakointi: Sähköasennusliike E. Tuominen Oy
Sisäseinien tasoitetyöt: Pentti Tuunanen / NMS palvelut
Sisätyöt (Katot, laatoitukset, lattiat jne.): Jari Lehtonen
Työmaan yleinen sekatyömies ja valvoja: Timo Värjölä
Roskalavat, tiilien nostot ja kuljetuksia: Piharatamo Oy
Pihatyöt: Raimo Sarmala / Nurmijärven R.S. Rakennus Oy

Olennaisimmat tiedot talon sisällöstä:
Alapohja: Tuulettuva, Ontelolaatta + 300 mm EPS U-arvo 0,10.
Ulkoseinät: Lujan Kivisydän elementtejä + tiilimuuraus (120 mm betoni+190mm polyuretaani+30mm ilmarako+85mm tiili). U-arvo n. 0,12.
Yläpohja: SPU passiivikattoelementti. Eristeenä 320 mm polyuretaania, U-arvo 0,07.
Ikkunat: Lammin Ikkunat,  Eko Watti, U-Arvo 0,66, E-arvo 42.
Ovet: Lammin Ikkunat, Elegantti, U-arvo 0,5.
Tiiveysmittauksen mukaan vuotoluku n50 on 0,30.

Ilma/Vesilämpöpumppu, CTC EcoAir Polar edition 107.
Lämminvesivaraaja: CTC EcoEl
Ilmanvaihtokone: Vallox 200 SE
Varaava takka: Uunisepät Ankkuri (vakiomallista poiketen koko takka päällystetty graniittitiilillä).
Keititö ja kiintokalusteet Iskusta. Kivitasot Tulikivi Paradiso (Graniittia)