sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Betonihommissa

Pihan laatoituksen sain tänään aamupäivällä tältä erää valmiiksi, ja iltapäivällä olikin sitten vuorossa betonilaatan valu pääoven eteen. Tarkoitus oli tehdä tuohon tasanne hieman pihaa korkeammalle. Isäni tuli taas kerran avuksi, ja aloimme suunnittelemaan betonivalua.

Laatan kooksi tuli noin 1,2x2,2 metriä. Eli 4x8 kpl 280x280 mm laattoja. Ensin siis muotit valua varten, ja hiekkaa pohjalle.
Ja sitten betonia tekemään. Tiilimuurauksen jäljiltä pihaamme jäi melkein täysi 1000 kg säkki saumalaastia. Tätä sitten käytimme tähän betonivaluun. Sekaan heitettiin mausteeksi vähän "oikeaa" sementtiä ainetta parantamaan. Ja ihan hyvän tuntuista tavaraa tuntui tällä reseptillä tulevan. Betonimyllyä ei tietenkään ollut, joten käsin piti betonia sekoittaa.

Ja kyllä sitä sitten sekoiteltiinkin. Kumpikaan meistä ei tullut laskeneeksi miten monta erää betonia tehtiin, mutta pikainen laskelma tuotti betonitarpeeksi n. 0,5 m3. 
Viitisen tuntia koko hommassa meni, mutta saimme laatan valettua. Nyt sitten vain odotellaan kuivumista, ja sen jälkeen sitten vielä pihakivet tuohon päälle. Väliin täytyy tehdä vielä kiinnitysbetonit, ettei lähde kivet liikkumaan tuosta päältä, ja koska tästä valusta ei kuitenkaan olisi saanut täysin tasaista. Suora siitä sentään näytti tulevan :)





Siinä siis lopputulos. Taas kerran on kaikki lihakset jumissa. Liian rankaa työtä konttorirotalle tälläinen ;)

Huomenna pitäisi taas homman jatkua. Eli työpäivän verran saa käydä taas konttorilla lepäilemässä, ja iltavuoroon raksahommiin, taas kerran.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi!

Kai laitoit jotain rautaakin väliin? :)

t. raksamies

Tapani Värjölä kirjoitti...

Kyllä sinne rautojakin heitettiin. Näkyy tuossa kolmannessa kuvassa jos tarkkaan katsoo ;)

Raudoitussuunnitelma oli luokkaa "Ylijäämäraudat hyötykäyttöön" :D

Lähetä kommentti

Mainoskommentit ja suoraan yrityksiin linkittävät kommentit poistetaan. Jos haluat ostaa mainostilaa, ota yhteyttä.