sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Taloesittely, ja parhaat palat kuvina :)

Tänään pidettiin taas talollamme taloesittely Luja Kivitalojen toimesta. Taloa kävi katsomassa arviolta n. 50 henkilöä, eli oli parhaimmillaan talo täynnä. Kävin itse talon suunnitteluaikoina monissa taloesittelyissä, ja yleensä aina niistä tarttui mukaan jotain hyödyllistä tietoa ja ideoita. Toivottavasti saitte meidän talosta hyviä ideoita ja ajatuksia omiin rakennusprojekteihin. Ihan kaikkien kävijöiden kanssa en tainut ehtiä jutella, mutta koko kaksi tuntia olin jonkun kanssa keskustelemassa. Ja oli kiva nähdä "blogituttujakin" :)

Paljon oli keskustelua käytetyistä runkoratkaisuista ja siitä miten päädyin juuri Lujaan. Hintakin toki kiinnosti, passiivitalo -ratkaisut, sekä runkopystytyksen vauhti. Blogi oli jo muutamille tuttu, ja aika moni otti mukaansa blogin osoitteen. Moni kysyi myös pohjan suunnittelusta ja ohjelmasta millä sen tein. Ohjelma on Room Arranger. Helppokäyttöinen ja edullinen. Paljon parempi talon suunnitteluun kuin ruutupaperi. Talossa erityisesti keittiö ja takka saivat kehuja, ja 70 neliön lämmin käyttöullakko tuntui myös saavan kovasti kannatusta. Kattoelementeistä sain puhua monta kertaa, ja useat kävivät ullakollakin katsomassa. Yllä tekstin seassa linkkeja blogikirjoituksiin aiheista, ja alla uusimmat kuvat portaista, keittiöstä ja takasta.

Talossamme on betonielementtiportaat mallia Lemminkäisen Elemento 16. Portaat on päällystetty samalla parketilla kun lattia, ja kaitteet on tehty itse (tai timpurien toimesta) työmaalla.

Keittiö. Kalusteet ja kivitasot Iskusta.

Takka. Uuniseppien Ankkuri, joka on vakiosta poiketen päällystetty kokonaan graniittitiilillä. Verhoilukiviseinä näyttää hienolta, mutta ei ole kallis. Hankittu paikallisesta Rautiasta hintaan 70€/m2 (eräs kävijä arveli 200€/m2)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
löysin bloginne, kun googlettelin keittiöasioita. Meille on suunnitteilla melko samanlainen keittiö. Kuinka paljon teille jää käytävätilaa saarekkeen ympärille? Mitkä ovat saarekkeen mitat? Entä koko keittiön? Yritin tuolta pohjakuvista arvioida, mutta vähän epätarkkaa on. Harmittaa, kun meni taloesittely ohi, olisi ollut kiva nähdä tuo keittiö livena. Kiitos jos jaksat vastailla! Ja kaikkea hyvää perheellenne!

Tapani Värjölä kirjoitti...

Moi. Saarekkeen koko on 90x125 cm. Sen ympärillä on 100-110 cm tyhjää tilaa. Siinä pohjakuvassa yksi ruutu on 50 cm. Koko keittiöalue on n. 18 m2.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
kiitos pikaisesta vastauksesta! Tuntuuko tuo käytävätila sopivalta? Toki ette ole vielä keittiössä kokkailleet, mutta noin testailumielessä? Meille ois tulossa ihan samat käytäväleveydet.

Tapani Värjölä kirjoitti...

Ihan hyvältä tuo ainakin tällä hetkellä tuntuu. Mutta saa nähdä miltä se tuntuu sitten kun yrittää ruokaa laittaa ja kaksi lasta juoksee ympyrää saarekkeen ympärillä :D

Lähetä kommentti

Mainoskommentit ja suoraan yrityksiin linkittävät kommentit poistetaan. Jos haluat ostaa mainostilaa, ota yhteyttä.