lauantai 14. marraskuuta 2009

Viikonlopun katselmus

Kävimme Toivon kanssa tontilla katsastamassa viikonlopun tilanteen. Porraselementti oli saatu perjantaina asennettua kuten pitikin, joten nyt oli hyvä kulkea yläkertaan. Kolme tuntia oli portaan asennus kuulemma kestänyt, kun oli pitänyt tarkasti laittaa porras joka suuntaan suoraan. Ja hyvältä lopputulos vaikutti. Lisäksi porrasaukon ympärille oli rakennettu hyvänoloiset tilapäiskaiteet.

Perjantai 13 päivä meni pienten ongelmien kanssa. Kaivattuja teräspalkkeja ei vieläkään saatu, vaan ne makaavat (toivottavasti) jossain Kiitolinjan varastossa. Täytyy toivoa, että ne löytyvät ja saadaan maanantaina tontille, koska yläkerran ja ullakon väliin tulevia ontelolaattoja ei voi asentaa ennen palkkeja, ja ei sitten myöskään kattoa...

Nosturi alkoi myös temppuilemaan sopivasti, onneksi porraselementti saatiin kuitenkin nostettua paikalleen, mutta nosturi ei saannut nostovartta kasaan, eikä siten päässyt poistumaan tontilta kuten piti.

Nyt sitten odotellaan jännityksessä miten asennukset pääsevät jatkumaan, eli milloin ne puuttuvat teräspalkit saadaan tontille...

Alla vielä kuvia porraselementin asennuksesta ja tilannekuvia talosta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mainoskommentit ja suoraan yrityksiin linkittävät kommentit poistetaan. Jos haluat ostaa mainostilaa, ota yhteyttä.