perjantai 27. marraskuuta 2009

Talon tiivistys ja kuvat katosta

Kävin aamulla nopeasti tontilla juttelemassa Tiivistalon myyjän kanssa talon tiivistämisestä. Polyuretaani on hyvä lämmöneriste, mutta ilmatiiviiksi se ei rakennetta tee. Ikkunoiden ja ovien karmien ympäriltä voi myös ilma päästä vuotamaan ulos, jos niitä ei tiivistetä kunnolla. Yksi passiivitalon edelleytys on hyvä ilmatiiveys, jotta kylmää ulkoilmaa ei vuoda hallitsemattomasti rakenteiden läpi, vaan ilmanvaihto tapahtuu koneellisesti ja lämmöntalteenoton läpi.

Tiivistalon myyjä suositteli tiivistysteippejä ehdottomasti ikkunoiden tiivistykseen, ja mahdollisesti myös elementtisaumojen ja katon ja seinän saumojen tiivistämiseen. Lisäksi toki pitää tiivistää kaikki läpiviennit: hormit, putket ja sähköjohdot. Näitä katsotaan tarkemmin sitten myöhemmin. Tehdään kuten tiivistämisen asiantuntija sanoo, ja katsotaan sitten mihin tiiveyslukemiin lopulta päästään.

Lopuksi vielä kuva ullakolta ja ulkopuolelta nyt kun kaikki kattoelementit on saatu paikoilleen. Niin, ja kuten viereisestä aikataululistasta voi todeta, meni viisi viikkoa siitä kun sokkelin asennus alkoi siihen kun talossa oli katto päällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mainoskommentit ja suoraan yrityksiin linkittävät kommentit poistetaan. Jos haluat ostaa mainostilaa, ota yhteyttä.