lauantai 19. helmikuuta 2011

Mihin tämä kaikki lumi mahtuu?

Tänä talvena on tullut taas lunta enemmän kuin tarpeeksi, ja olen tässä useasti talven aikana lukenut/kuullut keskusteluja siitä miten pihat alkavat olla täynnä lunta ja uutta lunta ei enää saa mihinkään. Kaava-alueella pientalotontit ovat toki pieniä, ja tämä tietysti johtaa helposti siihen, ettei sille lumelle oikein löydy hyvää sijoituspaikkaa. Mutta tämäkin on taas kerran asia, jota pystyy hyvin itse helpottamaan etukäteissuunnittelulla. Toki jo taloa tontille sijoitettaessa olisi hyvä miettiä mihin pihan lumet saa kipattua, mutta jos tähän ei ollut mahdollisuutta tai se unohtui, niin tässä avuksi oma tarina siitä miten tämän talven lumet on hoidettu.

Ensin perustiedot pihasta. Meillä on n. 130 m2 sellaista pihaa, joka pitää aina lumisateen jälkeen siivota. Tieliittymän leveys on n. 8 metriä, eli siihen saadaan aina hyvät auravallit kunnan toimesta. Pihan ympäriltä on nyt tänä talvena käytetty n. 100 m2 lumikasoille. Lumikasat ovat parhaimmillaan lähes 2 metriä korkeita, mutta silti ei ole vielä piha loppunut, ja vielä pystyisi hyvin jatkamaan lumikasojen kasaamista vaikka tulisi vielä saman verran lunta lisää ennen kevättä. (Tosin toivottaan että ei tule...)

Jos tämä seuraava kuulostaa itsestään selvältä, niin hyvä. Niin sen pitäisikin :) Jos taas olet koko talven kiroillut kun lunta ei enää saa mihinkään, niin ehkä tätäkin asiaa voi vielä harjoitella :D

Jotta pihan saa riittämään parhaalla mahdollisella tavalla, pitää lumityöt tehdä alusta asti oikein. Jos ensimmäisten lumisateiden jälkeen alkaa vaan kasaamaan vuorta heti pihan reunaan, on siinä sitten kohta sellainen vuori mikä estää tehokkaasti lumityöt. Mutta jos taas suunnittelee hieman strategiaa pidemmälle, pystyy pienellekin pihalle kasaamaan aika paljon lunta ilman, että se hirveästi haittaa seuraavia lumitöitä. Salaisuus tähän on rakentaminen. Siis lumesta rakentaminen.

Todiste numero 1:
Kuvan oikeassa laidassa on lumikasan alku. Loiva ramppi, jota pitkin pystyy hyvin työntämään täyden lumikolan ylös. Kuormalavat todistavat taas kerran, että vaikka kuinka yrittäisi kasata tavarat/roskat niin että ne eivät olisi tiellä, kohta ne ovat kuitenkin tiellä. Tämän varmaan jokainen rakentaja on jo oppinut :) Lavakasan takana on n. 7 metriä pitkä ja 2 metriä korkea lumikasa. Eli tasainen "huippu", jota pitkin on hyvä työntää lunta eteenpäin. Kasa on kasvanut korkeutta ja pituutta tasaisesti talven aikana, ja nyt ollaan jo autotallin takaseinä ohitettu ja päästy takapihalle. Eli periaatteessa tuolla olisi helposti pari sataa neliötä lisää lumenkippausaluetta, tosin alkaa työntömatka pitenemään vähän liikaa. Siksi vuori olkin kasvanut viime aikoina korkeutta enemmän kuin pituutta. Bonuksena ramppi toimii myös hyvänä pienenä pulkkamäkenä ;)

Toisella puolella pihaa näyttää tältä. Todiste #2:
Lumivallin koko ei ihan kuvasta hahmotu, mutta tuossa on n. 12 metriä pitkä, 2-4 metriä leveä ja 1-1,5 metriä korkea lumivuoristo. Tasainen huippu mahdollista lumen helpon kuljetuksen eteenpäin. Alussa taas loiva ramppi, josta pääsee helposti ylös raskaan lumikuorman kanssa. Ja mahtuu tuohonkin vielä lisää lunta jos tarvetta tulee. Tosin tämä lumivalli on hieman vaarallisempi kun ollaan tien reunassa. Kunnan traktorit toki pitävät huolen siitä että ei mennä tien puolelle :)

Mutta näin meillä. Vaikka lunta ei tuosta ole päässyt talvena aikana sulamaan varmaan yhtään, niin kasaan se painuu kuitenkin kokoajan. Tosin lisää lunta on tullut sen verran tasaisesti, ettei kasaan painumista pahemmin huomaa... Samaa taktiikkaa käytin myös viime talvena, ja hyvin pysyi piha auki silloinkin. Ja jos nyt ennen kevättä tulisi vaikka metri lunta lisää, niin hyvin mahtuu noihin kasoihin. Näköjään myös lumityöt ovat taktiikkalaji :D 

1 kommentti:

Arto Määttä kirjoitti...

Hienosti rakennettu ;)

Meillä on ollut strategiana se, että yritetään minimoida pakollisen lumityön määrä lumisateen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että autokatos on lähellä tietä, ja katokselta pääsee pääovelle melkein kokonaan katon suojassa. Ajateltiin taloa suunnitellessa niitä aamuja vanhassa talossa, kun piti lähteä töihin ja edessä oli 100 metriä kolattavaa pihatietä.

Muuta pihaa tulee tietysti, mutta sen voi kolata töistä tulon jälkeen.

Lähetä kommentti

Mainoskommentit ja suoraan yrityksiin linkittävät kommentit poistetaan. Jos haluat ostaa mainostilaa, ota yhteyttä.