maanantai 14. joulukuuta 2009

Seinät nousevat

Kävin tänään tontilla katsomassa miten seinät olivat päivän aikana nousseet, ja nopeastihan ne siellä nousivat. Yläkerrassa on jo viidessä seinässä kuusi harkkoriviä päällekkäin, ja lopuissa ensimmäinen kerros.

Ulkona oli lämpötila -12, mutta sisällä oli ihan mukavan lämmintä, kun lämmittimet olivat lämmittäneet taloa yön ja päivän. Aamulla yläkerran lämmitin oli laitettu pois, koska yläkerrassa oli liian kuuma tehdä töitä takit päällä. Timo oli käynyt sunnuntaina askartelemassa oviaukkoihin ylijäämäeristelevyistä "ovet", eli oviaukot on siis tungettu täyteen eristettä. Luulisi pysyvän lämmöt sisällä. Toki päivällä yksi ovi on pakko pitää auki, ja siinä on vain muovi pitämässä pakkasta ulkona, ja sen kyllä huomasi iltapäivällä kun alakerrassa alkoi kylmä vallatta tilaa. Neljän aikaan jätettiin alakertaan lämmitin päälle (termostaatti +10 asteessa), ja pistettiin ovet tukkoon.

Jouduin taas ihan oikeisiin töihin tontilla :) Vedin haalarin päälle ja menin talon alle työntämään vesiputken ontelolaatan aukosta alakertaan. Tähän asti putken pää oli vedetty pihalle alapohjan tuuletusaukosta, mutta nyt vettä tarvitaan sisällä, ja nyt ei putken pää pääse jäätymäänkään. Alapohjassa oli muuten lämpötila plussan puolella. Ontelolaatan alapuolella olevan styroksin pinta oli kauttaaltaan vesipisaroita täynnä. Maalämpö siis toimii :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mainoskommentit ja suoraan yrityksiin linkittävät kommentit poistetaan. Jos haluat ostaa mainostilaa, ota yhteyttä.