maanantai 20. kesäkuuta 2011

Ensimmäinen vuosi asuttu

Viikonloppuna tuli ihan huomaamatta täyteen ensimmäinen vuosi muutosta (18.6). On ollut tässä viimeiset pari viikkoa töissä sen verran kiirettä, ettei iltaisin ole hirveästi jaksanut kotona mitään puuhailla. Edellinen viikonloppu meni myös töiden merkeissä, tosin onneksi oli sen verran sateista ettei ulkona olisi hirveästi mitään viitsinyt tehdäkkään :)

Blogikin on hiljentynyt odottamaan kesälomaa. Jos silloin vaikka ehtisi taas tehdä jotain rakentavaa. Vaimolla loma jo alkoi ja hän on hyödyntänyt vapaa-aikaa maalaamalla ne viimeiset terästolpat ja autokatoksen lautoja. Pihaan hän istutti mansikantaimia ja tomaatteja. Marjapensaissa on paljon raakileita, eli jotain satoa on ainakin luvassa :)

Blogin seuraava päivitys on näillä näkymin ensi viikon maanantaina 27.6, jolloin on taas sähkönkulutuksen seurannan aika. Samalla on sitten tarjolla ensimmäisen vuoden kokonaiskulutuksen tarkastelu. Eli lähinnä katsotaan miten kauas passiivitalon kulutusarvoista jäädään ja kootut selitykset :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, luinpa tässä blogiasi ja meinas pulla mennä väärään kurkkuun kun pääsin maaliskuulle, tuli sen verran kehuja että auts.. No aikatauluista olet oikeassa, oli vaikeuksia löytää rakoa lopussa niille loppusälä töille joten se kritiikki oli aiheellista ja kuvat on melkein valmiina koneellani joten nekin saat heinäkuun aikana ja luulen että tämän tukistuksen jälkeen ne tulee ajallaan ;).
Hiukan laitan kapuloita rattaisiin sitten muutamissa kritiikki asioissa, sähkötyöt on tehty suunnitelmien mukaan lukuun ottamatta muutoksia jotka itse toivoit. Laitoit että alakerran kaikki pistorasiat ovat yhden sulakkeen takana?? jos nyt eritellään niin olohuone ja ruokailutila n. 10 pistorasiaa on yhden 10A sulakkeen takana johtuen siitä että suunnittelija oli laittanut ohjatut pistorasiat ja suorat lähdöt samaan kaapeliin eli 5x1,5s ja tehtaalla tehdyt putkitukset oli elementeissä ja en niitä voinut enää muuttaa, sitten keittiöön menee 7 kpl 16A ryhmiä, khh 3 kpl 16A ryhmiä lisäksi Aula ja pukkari on omalla 16A ryhmällään. Joten ei ne nyt ihan 1 sulakkeen takana ole. Ja ongelma juonsi juurensa ilmeisestio vikavirtasuoja kytkimestä joka laukoi pois päältä kun mikroa käytit "eikä se mikro ihan uuden karhee ollut". Se antenni vika mistä mainitsit niin muisteleppa hiukan, oliko niin että radiosta kuului hurinaa, vaihdoimme antenni pisteen ja hurina jatkui, kunnes tutkimme radion pään ja työnsimme laittamasi antenni johdon pohjaan asti ja hurina lakkasi. Oliko näin?
Ja ainahan me olemme viimeisiä kun valmiille pinnoille tullaan eikö niin. Ja eikö siellä ollut viimeisinä päivinä kaikki ammattiryhmät paikalla töissä mutta kuitenkin mainitsit että vain me saimme nipin napin työt valmiiksi, minusta se on ainakin riittävää jos päivää ennen muuttotarkastusta olemme saaneet asennukset valmiiksi eikö niin? No elämä jatkuu niin siellä Klaukkalassa kuin täällä Espoossakin olette edelleen se mukava Värjölän perhe. Ei pahaa sanottavaa, asiallisesti hoiditte maksut ym.... ja kuten sanoin että osa kritiikistä oli kohdallaan ja näistä oppii. Heinäkuussa tavataan kuvien merkeissä ja oikein Mukavaa Juhannusta Koko perheelle

Tapani Värjölä kirjoitti...

Kiitoksia kommentista. Kirjoittaja on helppo arvata :D Se on aina paha arpoa mikä menee suunnittelijan ja mikä tekijän piikkiin, joten puolustus hyväksytty. Ja ei se pelkästään siihen mikroon liittynyt, oli niitä sähkökatkoja muutenkin. En enää muista miten se radion antennijohdon onglema ratkesi. Voipi olla noinkin, vaikka muistan kyllä toisin. Olihan siinä kaikilla tosiaan hommia vielä muuton alla, ja hyvinhän kaikki meni kun muuttolupa saatiin. Paljon oli säätöä suunnitelmat vs. oikeat toiveet, ja hyvin niistä kaikista selvisit. Hyvää kesää, ja pirauttele jos olet kulmilla ja on sähkökuvat mukana :)

Lähetä kommentti

Mainoskommentit ja suoraan yrityksiin linkittävät kommentit poistetaan. Jos haluat ostaa mainostilaa, ota yhteyttä.