perjantai 18. maaliskuuta 2011

Talvilomalla

Tällä viikolla yritin pitää talvilomaa, ja mitäs sitä muuta lomalla tekisi kuin talohommia :) No, tuli sitä muutakin tehtyä, mutta sain myös tehtyä muutamia puoli vuotta odottaneita hommia. Ei mitään isoa, mutta sellaisia juttuja mitä ei oikein yksin pysty tekemään, ja ei ole vaan intoa löytynyt. Kutsuin isäni taas kerran kaveriksi ja yhdessä nikkaroimme:

Kotelot yläkerran aulan loisteputkille:

Eli ei muuta kuin 260 cm pitkä lauta ja päissä laudanpätkät. Ensimmäinen on kiinnitettu kulmaraudoilla päätypuista seinään. Toinen oli hankalampi, koska laudan vasen pää on portaiden päällä, johon ei oikein tikkaita saa. Tähän kehitin virityksen, jossa kulmarauta toimii koukkuna, joka menee varsinaisen seinän ja sauman peittävän laudan välissä olevaan koloon. Kotelo siis lepää tämän koristelaudan päällä, ja ei sieltä putoa ellei hyppää paria senttiä ensin. Oikea reuna on sitten kulmaraudalla kiinni seinässä. Ja hyvin tuntui tuokin pysyvän :)

Ja vielä yksi makuuhuoneeseen. Tämä kotelon kasasin jo kesällä, eikä puuttunut kuin ruuvit seinästä, mutta kun sekin on homma jossa on parempi olla porarin apuna toinen imurin kanssa, niin ei leviä kivipöly niin pahasti joka puolelle. Eikä noita porauksia oikein viitsi iltaisin lasten nukkumaanmenon jälkeen tai päiväuniaikaan tehdä kun ei ole pakko...
Illalla sitten näkee miten nuo toimivat. Ajatuksena saada tiloihin valaistus epäsuorasti seinän ja katon kautta, ja estää putkien näkyminen suoraan. Jos tuo makuuhuoneen kotelo toimii hyvin, niin pitää tehdä sitten samanlaiset olohuoneeseenkin. Jos vaikka saisi ne sitten kesän aikana tehtyä ja paikalleen ;)


Lisäksi kauan kaivatut pimennysverhot työhuoneeseen. Sälekaihtimet kun eivät päiväsaikaan pimennä huonetta riittävästi videotykille. Tästä johtuen on pitänyt käyttää pahveja ja lasten leikkipatjoja ikkunan pimentämiseen kun on halunut päivällä katsoa leffaa. Nyt ei enää tarvitse. Testasin pimennysverhojen toimivuuden tänään leffaa katsomalla viimeisen lomapäivän päätteeksi.

Niin ja pitäisi joskus jaksaa siivot tuo romuläjä tuolta pöydän alta ja pari muuta muuttolaatikko kasaa. Näkyy kuvassa paremmin kuin luonnossa... Mutta eihän tässä vielä ole vuottakaan asuttu, joten ei kai noita muuttolaatikoita vielä saa tyhjentää :D

4 kommenttia:

Harri kirjoitti...

Mites toi kotelosysteemi toimii? Meille tulee jotain samantyylistä olohuoneseen...

Tapani Värjölä kirjoitti...

Hyvin nuo näyttävät toimivan. On pitänyt joka ilta ottaa kuvat valoista toiminnassa, mutta ei koskaan muista...

Tavallisesta laudasta itse tehtynä ei tullut hintaakaan juuri mitään ;)

Minna kirjoitti...

Meille tulee myös olohuoneeseen ja aulaan loisteputkilla toteutettu epäsuoravalaistus ja olen kauhistellut noiden valmiiden valokourujen hintoja. Nuo näyttää tosi hyviltä ja jos valo vielä tulee hyvi katon kautta huoneeseen, niin taidamme varastaa idean... Otahan kuvia jos mahdollista...

Tapani Värjölä kirjoitti...

Itse tehty on aina paras, tai yleensä ainakin halvempi :) Kuvia seuraavassa blogijutussa.

Lähetä kommentti

Mainoskommentit ja suoraan yrityksiin linkittävät kommentit poistetaan. Jos haluat ostaa mainostilaa, ota yhteyttä.