maanantai 19. syyskuuta 2011

Syksy tulee

Ilmatieteenlaitoksen mukaan tällä viikolla alkaa virallisesti syksy. Ilmat ovatkin jo viilenneet uhkaavasti, ja näyttää siltä että terasilla kasvaneet tomaatit eivät läheskään kaikki ehtineet kypsyä. No, saatiin sentään vähän satoa, vaikka raakileita jää varmaan enemmän kuin mitä ollaan kypsiä saatu syötäväksi.

Kylmä ulkoilma on tietysti näkynyt myös sisälämpötiloissa. IVLP on joutunut tekemään vähän enemmän töitä lämmöntuottamiseen kun ulkoilma viilenee. Nostin viime viikolla lattialämmityksen veden lämpötilan kesäsäädöstä (25°C) syksyasentoon (28°C). Tämä tuntui heti kivilattioissa. Tästä eteenpäin laite saa itse säätää veden mieleisekseen ulkolämpötilan mukaan. Katsotaan miten laite siitä suoriutuu, eli onko säädöt kohdallaan ettei tarvitse käsin koskea. Olohuoneen termostaattikin on tainut aktivoitua pyörittämään vettä myös olohuoneen ja keittiön parketin alla. Vajaan parin viikon päästä sitten näkee sitten miten tuo näkyy kuukausittaisessa sähkönkulutuksessa. Takkaa ei olla vielä lämmitetty kun ei ole niin kylmäksi mennyt, mutta voisi kohta kantaa niitä takkapuita varastosta sisään odottelemaan.

IV-koneemme LTO-yksikkö pystyy pitämään tuloilman n. 21 asteessa vielä silloin kun ulkona on n. 12°C lämmintä. Viikonloppuna kun vaimo alkoi valittaa kylmästä (eli huonelämpötilat olivat huoneesta riippuen 20,7°C-22,5°C) pistin IV-koneen jälkilämmityksen päälle. Tosin aika pienelle toistaiseksi, mutta eivät ole huonelämpötilat ainakaan laskeneet. Viime syksynä meillä ei koko lämmitys ollut edes toimintakuntoinen ennen lokakuuta (kun LVI-urakoitsija ei ollut viitsinyt tehdä hommaa loppuun aikaisemmin), joten nyt on ensimmäinen syksy kun pitää tässäkin hakea säätöjä. Melkein koko kesän olen pitänyt IV-konetta jatkuvasti minimiteholla, mutta nyt huomaa, että pitää siihenkin pistää lisää tehoja jotta lämpö leviää paremmin talossa.

Toinen talvi tässä talossa siis lähestyy. Viime talvi meni opetellessa ja järjestelmien säätöjä hakiessa. Nyt sitten nähdään onko säädöistä ja virityksistä ollut hyötyä ja miten talossa saadaan lämpöä pysymään sopivasti kun ilmat kylmenevät.

Eikö kenelläkään olisi tarvetta yhdelle lavalliselle pihakiviä? Tai muulle ylijäämä tavaralle mitä tuossa oli? Pitäisi saada tuo kivilava jotenkin joko hävitettyä pihasta tai ainakin siirrettyä pari metriä, mutta mieluiten myisin ne pois hyvään kotiin tässä välissä :)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yllättävän kuumaa vettä lattialämmityspiirissä ottaen huomioon että passiivitalo....
Meidän I-taso matalaenergiatalossa (2009 määrityksillä) on kiertoveden alaraja +24C joka pitää kivilattiat mukavina kesälläkin ja näin syksyn tullen sisälämmöt pysyy +22C. Lämmityskäyrä nostaa menoveden +25C vasta kun ulkolämpötila laskee +10C tuntumaan. Enervent Pingvin puhaltaa normiteholla (0,5 1/h) +19C sisään ja LTO käy lähes tyhjäkäyntiä. Pari viikkoa sitten aloitin tlu:n (paikalla muurattu kuorellinen 3500kg) varovaisen lämmityksen ja vajaa pesällinen pari kertaa viikossa nostaa (ja pitää) oleskelualueiden lämmöt mukavasti 23-24C.
No, ensi keväänä on viisaampi talon energiankulutuksen suhteen joka varmasti isompi kuin teillä. Tosin väitän että meillä sisälämmöt pysyy siellä mihin säädetään pakkasista riippumatta.... Mielenkiintoisena asiana vaan erot eri talojen, säätöjen, lämmitysjärjestelmien ja koneiden välillä.

Tapani Värjölä kirjoitti...

Varmaan se kivilattia vaati ihan yhtä paljon lämpöä riippumatta siitä paljonko seinissä on eristettä. Vaimo valitti, että eteisen lattia oli kylmä kun siinä aamulla istui ja puki lapsia niin piti nostaa lämpöä. Tosin meni vähän yli ja tiputinkin tuota jo vähän. Vaikka pistin kattilasta kesällä veden lämpötilan 24 asteeseen, niin jostain syystä se ei koskaan tippunut alle 25 asteen... Tiedä häntä.

Heikki kirjoitti...

Eikös sulla Tapani ollu ne kivilattiat termostaatilla? Silloinhan veden lämpötila määrää vaan maksimi kiven lämpötilan (eli kun termostaatin pyynti on enemmän kuin vesi pystyy lämpöä luovuttamaan). Eli termostaatti katkoo kiertoa sopivasti, että lattia pysyy asetetun lämpöisenä.

Ensi viikolla olisi itse tarkoitus ruveta puskemaan lämpöä laattaan. Vielä ei ole termostaatteja niin saas nähdä kuinka hyvin toimii pelkillä esisäädöillä.

Tapani Värjölä kirjoitti...

Kivilattiat on jatkuvalla kierrolla, rajoitettu aika minimiin. Parkettilattian alla olevat alueet ovat termostaatilla.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se kivilattian lämpimänä pitäminen riippuu myös siitä, paljonko on eristettä alla....
Saattaisi olla aiheellista tarkistaa nuo kierron säädöt. Liian pienelle säädetty ei tuota tarvittavaa tehoa (W/m2) muutoin kuin nostamalla veden lämpötilaa, auttanee myös talvipakkasilla IVLPn elämää (ja kulutusta). Kesällä taas hyvin eristetty lattia/talo ei luovuta lämpöä joka lienee syynä siihen ettei kierron lämpötila pudonnut 24C, varsinkin kun ulkoilman ollessa lämpöisempää lattialämmityksen kiertovesi "imee" lämpöä itseensä.

Lähetä kommentti