keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Pihatöissä

Pitäisi näköjään taas jotenkin päästä virittäytymään tähän raksablogaamiseen :) Blogissa on ollut hiljaista mutta pihalla on ahkeroitu kaikenlaista.

Puita on pätkitty odottamaan halkomista iso kasa. Tosin vielä on jäljellä pätkittävää, ja pitäisi kaataa pari kuollutta/huonokuntoista puuta pois. Muutenkin tuota pihan metsäosiota pitäisi vähän arvioida ja karsia. Tosin ensin pitäisi saada ne lautakasat siivottua jotka eivät ole vieläkään lähteneet itse liikkumaan.

Puiden ja pensaiden ympärillä olleet jänisverkot on poistettu, ja alkaa noissa jo lehtiäkin olla. Ilmeisesti kaikki istutetut puut ja pensaat selvisivät talvesta. Pari tuijaa raja-aidassa näytävät vähän huonovointisilta. En tiedä onko veden puutetta vai mitä. Kunnon sateita ei ole meilläpäin näkynyt sitten viimeisten lumisateiden. Pieniä kuuroja meni meidän ohi pari viikkoa sitten, mutta vähän alkaa olla turhan kuivaa pihalla. Sulatin talven viimeisiä lumia hieman tynnyriin kasteluvedeksi, mutta ne on jo käytetty...

Nurmikko on alkanut kasvamaan. Tosin vähän mätäsmäisesti. Mistään tasaisesta nurmikosta ei voi vielä puhua. Sen verran pitkäksi alkaa nurmikko paikoin jo käymään, että pitäisi suorittaa ensimmäinen leikkaus. Ruohonleikkurin kävin jo ostamassa Klaukkalan Rautiasta. Ryobin akkukone lähti sopivaan hintaan mukaan. Pitäisi suorittaa virallinen testiajo vielä tällä viikolla :)

Isäni kävi hakemassa läheiseltä multa-asemalta meille peräkärryllisen multaa. Sillä pitäisi täyttää muutamia koloja ja yksi isompi alue terassilta talon kulmalle, johon vaimo teki syksyllä kivetyksen kuvioina. Kuvioiden ympärille pitäisi saada nurmikko kasvamaan, ja viereen kukkapenkki. Varsinainen pihakivetys kaipaisi myös lisää saumahiekkaa jota ei ehditty viime syksynä kokonaan tehdä. Kivetyksen reuna oli päässyt vähän hajoamaan talven aikana (routavaurioita arvaisin), ja piti tehdä reunalle vähän enemmän tuentaa.

Talon alapohjassakin ehdin käydä tarkastuskäynnillä. Kuivalta vaikutti kaikki, ja lämpötilat olivat +10-15 välillä. Talven ajaksi kulkuaukko oli tukittu 190 mm uretaanilevyllä (raksajäämistöä) ja  nyt on tukkeena vain kymmenisen senttiä paksu styroksi levy, joka ei edes hirveän tiivisti aukkoa sulje. Työlistalla on tuohon kunnollisen luukun tekeminen.

Hommia siis riittää, mutta alkuun on jo päästy :) Katsotaan jos saisi viikonloppuna tehtyä seuraavan blogipäivityksen oikein kuvien kanssa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Harkitsen itse kanssa tuollaista Ryobia (tosin vähän tehokkaampaa jolle luvataan jopa 2000m2/75min ajoa). Joko on kokemuksia koneesta? Toimiikopolttomoottorin tasolla?

Tapani Värjölä kirjoitti...

Moi. Kokemuksia kirjasin uusimpaan blogijuttuun :)

Lähetä kommentti

Mainoskommentit ja suoraan yrityksiin linkittävät kommentit poistetaan. Jos haluat ostaa mainostilaa, ota yhteyttä.