sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Aurinko lämmittää

Ulkona kevät etenee ja lumet sulavat. Aurinko lämmittää mukavasti silloin kun pilven läpi pääsee paistamaan, kuten esimerkiksi tänään. Mitään tulvia tai jokia ei ole meidän tontilla ainakaan vielä havaittu. Lumi vaan katoaa jonnekin sen suuremmin jälkiä jättämättä. Eli oletettavasti maa ainakin jotain imee ja salaojat toimivat. Mutta kyllä tuota lunta vielä on isot kasat joka puolella, ja vain parista kohtaa on nurmikko tullut näkyviin.

Laitoin viikko sitten talossa lämmityksiä joka paikassa pienemmälle. Alakerran lattialämmitys on ollut talven ajan säädettynä 21 asteeseen, ja tiputin sen 20,5 asteeseen. Lämpömittarissa ei muutos juuri ole näkynyt, mutta parin päivän jälkeen huomasin, että lattiat tuntuivat selkeästi viileämmiltä kuin talvella. Mutta ohuilla sukilla tässä muutenkin ollaan :) Ilmanvaihdon tuloilman lämmitystä tiputin myös parilla asteella, ja lämmitysjärjestelmässä kiertävän veden lämpötilaa olen laskenut hiljalleen alaspäin. Nyt putkissa kiertää +30°C lämpöinen vesi. Ajattelin taas tänään tiputtaa tuota asteella. Veden lämpötilan lasku vaikuttaa suoraan laattalattioihin ja varastoon, joissa ei ole termostaatteja vaan käsisäädöillä piirit viritetty, suht pienelle tosin. IV-kone on saanut pidettyä tuloilman säädetyssä vaikka veden lämpötila onkin laskenut.

Ja vaikka viikko olikin pääasiassa pilvinen, on talo pysynyt lämpimänä. Huonelämpötilat ovat nyt olleet jo useamman viikon yläkerrassa +20-21°C. Auringonpaisteessa enemmänkin :) Yläkerran aula varsinkin lämpenee aurinkoisena päivänä asteen verran kun siihen pääsee aurinko paistamaan koko päivän ajan, vaikka parvekkeen katto ikkunoita varjostaakin. Alakerrassa on välillä ollut oikein kuuma kun olohuoneen ja kodinhoitohuoneen ikkunoista paistaa aurinko täydellä teholla koko päivän.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko noihin olohuoneen ja kodinhoitohuoneen ikkunoiden kuumottamiseen tulossa ratkaisua? Vai odotatteko, että puut kasvavat varjostamaan :)

Tapani Värjölä kirjoitti...

Tuossa on puita edessä, mutta niistä puuttuu lehdet :)

Olohuoneen ikkunoiden "eteen" on tulossa myös terassin katos, jota ei viime syksynä ehditty tekemään. Ja on noissa kaikissa ikkunoissa sälekaihtimet, eli ne saa kesällä kyllä kiinni. Nyt keväällä vaan otetaan vastaan kaikki ilmainen lämmitysenergia mitä on saatavilla :D

Anonyymi kirjoitti...

Teillä mennään laidasta laitaan - kylmästä kuumaan :) siinä välissä oli normi 21-22 astetta jonkinaikaa?

Tapani Värjölä kirjoitti...

Niin siis kuuma tarkoittaa tässä kohtaa sitä, että olohuoneen mittari taisi sunnuntaina käydä 21,8 asteessa. Kodinhoitohuoneen ikkunasta aurinko paistaa tummalle laattalattialle jonka alla on lämmitys, joten siinä kohtaa (ja auringonpaisteessa) tuli jo kuuma :)

Nyt kun tänään maanantaina oli taas pilvisempää eikä ollut päivällä ketään kotona oli yläkerran huonelämpötilat n.20-20,8 asteessa.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä vaikuttaa auringon säteily kahtee huoneeseen ja keittiöön varsin voimallisesti näin kevätaikaan,koska koko eteläseinän leveydeltä on ikkunaa.Talo tosin on 60-luvulla tehty,mutta ruudut ova varsin suuret.

Näin aurinkoisina päivinä OH:n mittari nousee 21asteesta 23 asteeseen iltapäivisin,joten hiukan ilmaista lämpöä saadaan.

Kun kevät etenee,niin auringon vaikutus vähenee,koska räystäs alkaa varjostamaan ikkunaa ja keskellä kesää auringon vaikutus on sitten mitätön.

Tässä on selkeästi havaittavissa jonkinlaista osaamista ja maalaisjärjen käyttöä oman aikansa arkkitehdiltä,tuolloin kun ei ollut vielä ILP:tä keksitty patenttilääkkeeksi taloa jäähdyttämään.

Luonnollisesti kyseessä ei ole moite talo Värjölästä,vaan ajatus,että ehkä sielläkin auringon voima hiukan vähenee sen noustessa korkeammalle taivaankannelle.

Lähetä kommentti

Mainoskommentit ja suoraan yrityksiin linkittävät kommentit poistetaan. Jos haluat ostaa mainostilaa, ota yhteyttä.