sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Epäsuoraa valaistusta

Kirjoittelin tuossa pari päivää sitten nikkaroimistani valaisinkoteloista loisteputkien eteen (linkki). Tässä nyt vähän kuvia koteloista ja valoista toiminnassa. Valojen kuvaaminen on tosin suht hankala operaatio, joten tällä kertaa lyhyt teksti saattaa kertoa enemmän kuin kuvat :) Referenssinä yläkerran pohjakuva.

Ensin aula. Kotelon rakenne on siis yksinkertainen lauta seinänsuuntaisena ja päissä laudanpätkät millä kotelo on kiinni seinässä. Valo pääsee suoraan ylös ja alas, ja lauta on laitettu sen verran alas, että putkea ei näe ellei mene suoraan alle. Tila on n. 20 m2 kokoinen, ja korkeutta on ulkoseinän kohdalla n. 3 metriä ja toisessa päädyssä n. 5 metriä. Tilan molemmin puolin on kaksi 36 W loisteputkea mallia Philips Graphica (valkoista valoa, Ra=98). Eli yhteensä valotehoa tilassa 144W. Putket ovat himmentimen takana, ja ne syttyvät oletuksena 50% kirkkauteen, eli siis todellinen teho tilassa kuvattaessa oli n. 72W.
Ja hyvin nuo valaisevat laudankin takaa. Tilassa on todella mukava tasainen valaistus, eikä häikäiseviä valonlähteitä tosiaan näy. Valoisuutta voisi sanoa hieman hämäräksi (tunnelmalliseksi :), mutta tosiaan himmentimellä saisi vielä tuplasti lisää valoa, jolloin tila on aika kirkkaasti valaistu. Todella toimiva ratkaisu, ja hintana voisi laskea 280 cm lautaa, pari kulmarautaa ja ruuvia ja parikymmentä minuuttia työtä.

Sitten makuuhuone. Tämän kotelon rakenne on hieman erilainen. Lauta on n. 45 asteen kulmassa seinään nähden, ja se peittää putken aika hyvin myös alaspäin. Sängyllä voi makailla ilman että putki näkyy suoraan. Laudan yläreuna on putken tasolla, joten valoa pääsee ulos myös vaakasuorassa, mutta putki näkyy vain juuri ja juuri ovelta jos on yli 175 cm pitkä :)

Huone on 3x5,5 metriä kooltaan, ja lamppu on noin puolessavälissä huonetta. Lampusta tulee huoneeseen mukavan tasainen valaistus. Hyvin näkee lukea ja vaihtaa vaatteita. Tämäkin putki on 36W Graphica, joka ei tosin ole himmennettävä.

Noiden loisteputkien valo on tosiaan hyvin valkoista, paljon lähempänä päivänvaloa kuin "tavalliset" putket. Lisäksi niissä on spektri kohdallaan, ja värintoisto on tosiaan todella hyvä. Vaikka nuo eivät mitään varsinaisia päivänvalolamppuja ole, niin todella lähellä päivänvaloa tuo valo kuitenkin minun silmälleni on. Valaisinkotelot onnistuivat tosi hyvin, ja nyt pitäisi vielä tehdä samanlaiset vielä alakerran kolmelle loisteputkelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mainoskommentit ja suoraan yrityksiin linkittävät kommentit poistetaan. Jos haluat ostaa mainostilaa, ota yhteyttä.