perjantai 28. tammikuuta 2011

Lämpötilakatsaus ja parannusideoita

Ajattelin taas välillä heittää tänne vähän tilannekatsausta miten talossa lämpö pysyy ja leviää. Tuossa kun oli pidemmän aikaa vain muutaman asteen pakkasia alkoi ylhäällä olla jo ihan lämmintä. Huonelämpötilat yläkerrassa olivat n. 19,5-20,5°C. Mutta valitettavan nopeasti tuo muutaman päivän pakkasaalto taas sitten viilensi paikat. Tänään kotiin tullessa oli taas sisälämpötiloista aste tippunut viikonloppuisesta. Tosin viikolla talo on pääasiassa tyhjillään tai enintään yksi henkilö kotikonttorilla työskentelemässä. Ullakollakin on lämpötila pudonnut asteen verran, mikä tuntuu heti myös tuloilmassa. Ja vaikka tänään oli taas vähän lämpimämpää, niin kestää varmaan taas vähän aikaa ennen kuin ulkoseinät lämpenevät...

Mutta siis talo tuntuu toimivan hyvin niin kauan kuin lämpötilat pysyvät yli  -10°C. Tämä ei nyt tietenkään Suomen olosuhteissa ihan riitä, mikä on jo tänä talvena moneen kertaan todettu.

Porrasaukon lämpömuuria tutkin vielä tarkemmin ja kyllähän se niin on, että lämpöä siitä ylös nousee, mutta se menee sitten aulan kattoon eikä pahemmin leviä huoneisiin asti. Tai ei ainakaan kunnolla. Porrasaukon "keskellä" on parhaimmillaan (takan ansiosta) n. 2-3°C lämpimämpää kun kaiteen takana. Ja eipä tuolle nyt varmaan voi mitään oikein tehdä... Korkean aulan ilmatilavuus on vain liian suuri, jotta lämpöä riittäisi huoneisiinkin asti.

LVI-urakoitsijamme kanssa kävimme noita aikaisemmin kirjoittamani korjaussuunnitelman kohtia läpi. Totesimme putkien alapohjaan asentamisen liian hankalaksi (tai mahdottomaksi) tässä vaiheessa tehtäväksi. Olisi pitänyt tuokin tajuta 1,5 v sitten... Mutta lisää lämpöä IV-koneeseen, ja tuloilman esilämmityksen vaihdon nestekiertoiseksi, saisi tehtyä pienillä putkitöillä ja lämmönvaihtimella, ja vaihtamalla IV-koneen esilämmityspatterin. Tosin hintaa tuolle korjaukselle tulisi päälle tuhat euroa. Tonni ei raksabudjetissa ollut iso summa, mutta nyt kun raksalaskut on maksettu ja rahat tiukasti käytetty ei sitä ylimääräistä tonnia ihan niin vaan tililtä löydykkään :(

Mutta toisaalta tuo IV-koneen esilämmityspatteri syö sähköä kovasti näin talvella, ja maksaa käytännössä 40-60 euroa kuussa. Eli investoinnin takaisinmaksuaika olisi näillä sähkön hinnoilla n. 5-7 vuotta, jos laskee vuodessa olevan viisi pakkaskuukautta ja että IVLP kulutus voisi tuosta hieman nousta. Eli kannattaisihan tuo tehdä jos vaan olisi se ylimääräinen tonni tilillä :(

Säätöpeltiä IV-kanavaan ei nyt varmaan enää kannata tehdä, eiköhän se tekemäni pahviviritys toimi siellä ihan riittävän hyvin :) IVLP:n alapohjassa menevät putket olisi edelleen tarkoitus eristää paremmin, mikä toivottavasti parantaisi laitteen hyötysuhdetta ja tiputtaisi sen sähkönkulutusta pakkasilla. Edelleen olisi tarkoitus kokeilla auttaisiko huoneiden lämmitykseen tuloilmaventtiilien vaihto. Eksyin jollain Google-tutkimuksella hyvälle sivulle, missä oli selitetty ja kuvattu miten tavallisesta tuloventtiilistä tuleva lämmin ilma jää vain pyörteilemään kattoon kiinni, ja miksi IV-lämmityksen kanssa pitäisi olla venttiilit, joiden muotoilu puhaltaa ilmaa enemmän alaviistoon. Valitettavasti en vaan muistanut pistää sivua talteen joten ei ole linkkiä laittaa... Mutta katsotaan jos saataisiin noita jossain välissä testiin. Mutta menee ainakin pari viikkoa, kun LVI-kaverimme päätti lähteä perheineen lomalle, mikä hänelle toki suotakoon :)

Mutta tältä tilanne vaikuttaa tällä hetkellä. Eli ei täällä nyt palele, ja yöllä on ihan mukava nukkua kun ei tule peiton alla liian kuuma (eikä kyllä kylmäkään). Toki jollekin näin alhaiset lämpötilat voisivat vaatia toppatakkia, mutta minä ainakin ihan oikeasti viihdyn ihan hyvin tässä työhuoneessa niin kauan kun tuo huoneen lämpömittari on päälle 19°C. Ja ei ole mitään villasukkia tai erityisen lämpimiä vaatteita edes päällä :)

6 kommenttia:

mlp kirjoitti...

Jospa pudottaisit sen etuvastuksen vain kylmästi pois (sehän heikentää IV-koneesi hyötysuhdetta merkittävästi) ja lisäisit siihen porrasaukkoon hyvälaatuisen ILP:n.

Kesälläkin saisi kämpän pikkurahalla viileäksi ja energiatehokkuus olisi aivan eri luokkaa kuin tuolla etulämmitysvastus virityksellä.

Tällä ratkaisulla saisit laskettua myös sitä jälkilämmityspatterin lämpötilaa ja näin lisättyä VILP:n hyötysuhdetta.

Lopputarkastuksen jälkeen ILP:n asennuksesta saa kotitalousvähennyksen, jolloin se ei tule juuri tonnia kalliimmaksi. Ota sellainen ILP, jossa on pieni osateho (toshiba). Joku mitsu käy katkokäyntiä jos lämmitystarve ei ole suuri.

Oikein sijoitettuna se levittää sen takan lämmönkin yläkertaan.

Arto Määttä kirjoitti...

Nyt onneksi mennään jo kevättä kohti, joten nuo pakkasetkin vähenevät. Tuntuisi, ettei teidän nyt kannattaisi kiirehtiä parannusten kanssa, koska hätäilemällä voi syntyä vain lisää virheitä. Keväällä ja kesällä on aikaa etsiä parhaat ratkaisut.

RCL valmistaa erilaisia tuloilmapäätteitä ja myös tuloilmalämmittimiä ilmanvaihtolämmitykseen. http://www.rcl.fi/index.php?k=15681 Tuolta luulisi löytyvän neuvoja siihen, millaiset päätteet teillekin olisi parhaat.

Tapani Värjölä kirjoitti...

Mlp: IV-koneen esilämmityspatterin tarkoitus on estää LTO-kennon jäätyminen talvella. Eli ei sitä oikein voi pois kytkeä. En edelleenkään usko tuohon ILP:n pelastavaan voimaan, koska yläkerrassa on kuitenkin 3/5 huoneista ylipaineisia (pelkkä tuloventtiili). Eli noinkohan se lämpö leviäisi "vastatuuleen"...

Arto: Ihan hyvä pointti. Ja jos näissä seinissä nyt on vaikka vielä kuivumista, niin voi olla ensi talvi parempi muutenkin. Ehkä :)

Kiitos RCL:n linkistä. Fläktwoodilla oli myös jotain vastaavia, täytyy noista jutella sitten LVI-kaverin kanssa.

mlp kirjoitti...

100% nykytaloista on varustettu makuuhuoneen IV-tuloventtiileillä ja silti niissä ILP toimii ihan hyvin.

Meilläkin ILP toimii IV-koneen vastustuksesta huolimatta niin lämmityksessä kuin jäähdytyksessäkin. Lämmitykseen tuota nyt ei käytetä kuin nollakeleillä käynnistelen silloin tällöin että kone pysyy kunnossa. Tietty ovet pitää jättää yöllä puoliksi auki jos haluaa optimitulokseen päästä.

Etkös sinä jo tuossa testissäsi huomannut mikä se IV-koneen "voima" on.

Nythän tämän sun talosi ongelma on se että yritetään siirtää IV-koneen ilmamäärillä lämpöä, joka ei onnistu johtuen siitä että ilma on liian harva väliaine sen lämpöenergian kuljettamiseen.

Nyt joudut pitämään IV-konetta jatkuvalla mitoitusnopeudella, jotta saisit sillä jälkilämmityspatterilla siirrettyä sitä VILP:n energiaa taloon.

Tämähän aiheuttaa sen että kun kovillakin pakkasilla pidetään ilmanvaihto 1/2 kertaisena (jossa ei tietenkään ole m3/henkilölukumäärä huomioiden mitään järkeä) jotta saadaan lämpöä tupaan. Tämä taas kertaantuu siinä että VILP pitää tehdä liian kuumaa vettä ja se etuvastuskin kuumottaa punaisena.

Samaan aikaan kun "lämmität" taloasi niin pusket energiaa ulos jäteilmakakavasta.

Järkevämpää olisi jättää etuvastus pois. Sehän tuhoaa IV-koneesi lämmöntalteenottokennon hyötysuhteen. Ja antaa koneen vain pätkiä tai ohittaa talteenottoa (kuinka se sulatus sitten on toteutettukin).

Kun etuvastus on pois niin VILP:n jälkilämmityspatterin tuloveden voit säätää siten että kanavista tulee sitä +16 asteista ilmaa. VILP:n hyötysuhde nousee kohisten kun sen ei tarvitse tehdä niin kuumaa vettä. Meillä riittää jälkilämmitykseen ihan kosteiden piirien lattialämmitysvesi.

Eli siirrät lämmitysvastuun yläkerran osalta ILP:n harteille ja annat VILP:n hoitaa alakerran lattialämmitystä. Jätät IV-koneen tekemään vain sitä mihin se on tarkoitettu.

Edelleen nämä eivät ole uskon asioita:
http://www.pauna.net/Laskentakaavat/ilman%20l%e4mmitys.xls

Ja pahinta mitä voi tapahtua ILP:n asentamisen jälkeen on se että sinulla on talossasi toimiva jäähdytys ja kosteudenpoisto. Taatusti parhaiten sijoitettu 1500€ ikinä. Huomaa että sen täytyy olla Toshiba (piiiieni minimilämmitysteho) http://www.ilmalampopumppu.fi/tarjous.htm


P.S Artohan tekee typerryttävän erehdyksen tulevan talonsa kanssa jos sortuu noihin "tuloilmaelimiin". Halvemmalla saa ihan oikean lattialämmityksen. http://kauppa.taloon.com/PublishedService?file=&pageID=3&action=view&groupID=4115&OpenGroups=4115

Tapani Värjölä kirjoitti...

Moi mlp. Tuo IV-koneen huurteenesto ei nyt toimi ihan niin kuin kuvittelet. Kone mittaa talosta ulos menevän jäteilman lämpötilaa, ja jos se laskee alle asetusarvon (0°C), niin sähköpatteri kytketään päälle ulkoilman eteen. Patteri lämmittää kunnes ilman lämpötila on noussut 3°C (säädettävissä). LTO-kennoa ei ohiteta, ja varakeinona on tuloilmapuhaltimen pysäytys jos jäteilma laskee alle -3 asteiseksi (säädettävissä). Eli olen säätänyt nyt tuon mahdollisimman alhaiseksi jotta kenno pysyisi aina plussan puolella.

IV-kone pyörii tällä hetkellä kotona-tilassa 3/8 teholla, kun "suositus" olisi 5/8. Yöllä 2/8, ja poissa-tilassa 1/8. Eli hirveän kova teho ei ole. Olen huomannut, että jos tuota tehoa nostaa tuosta, niin tuloilman lämpötila laskee, koska ilmeisesti ilma ei ehdi lämpiämään lämmityspatterissa koska se menee liian kovaa siitä ohi. 3/8 tai 4/8 ovat optimaaliset, mutta pidän kuitenkin pienemmällä.

Lämmitysveden lämpötilan lasku ei vaikuta mitenkään siihen miten kuuma vettä VILPin pitää tehdä, koska käyttöveden takia kattila pyrkii olemaan +50 asteinen. Toki pumppu joutuu pyörimään enemmän jos lämpöenergiaa kuluu enemmän, mutta silti pumpulle menevä vesi on yleensä yli 40 asteista, normaalioloissa 45-50°C.

Voin hyvin olla väärässä tuon ILP:n suhteen, ja ehkä sellainen levittäisikin lämpöä yläkerrassa. Mutta varmaan sellaisenkin hankita jäisi kesään/syksyyn, koska kassa on tyhjä...

Tuloilmalämmitys on ihan toimiva tapa lämmön levittämiseen, niitä on ainakin Saksassa tehty paljon mitä olen lukenut. Meillä tätä systeemiä ei vaan suunniteltu oikein. Viikonlopun aikana huonelämpötilat nousivat taas tuonne 19,5-20,5°C alueelle, eli kyllä tämänkin kanssa nyt voi elää, vaikka pieni lisateho ei olisi pahitteeksi...

mlp kirjoitti...

Siis itse antaisin reilusti pätkiä, koska ilma revitään noin tiiviissä talossa joka tapauksessa kennon kautta tuloilmaventtiileistä. Takan käyttö pitää kokeilla erikseen.

Sinun kannattaisi laskea VILP:n lämpötilapyyntiä ja optimoida sille mahdollisimman viileää paluuvettä. Eli kylmästi vain 35-50 asteen väli suoralla sähköllä ja VILP:llä se väli, johon se parhaiten pystyy.

Eiköhän se tästä lämpene (ja sitten kirotaan hellettä taas) ;)

Lähetä kommentti

Mainoskommentit ja suoraan yrityksiin linkittävät kommentit poistetaan. Jos haluat ostaa mainostilaa, ota yhteyttä.