perjantai 17. syyskuuta 2010

Pihan laatoitus alkaa

Tänään päästiin sitten lopulta aloittamaan pihan laatoitus, pohjatöillä. Raimo Sarmala tuli taas kerran kaivinkoneineen tontille, ja kauhoi kivituhkaa kivetyksen pohjaksi. Ensin vähän mittailtiin korkoja, sitten tasoitus kivituhkalla:
Sitten tärytys:
Ja lopuksi vielä tarkempi tasoitus ja pinta oli valmis:
Kuten kuvista näkyy, koko pihaa ei tehty kerralla. Yksi syy tähän on logistinen, ei ole muuta paikkaa kivien varastointiin. Lisäksi pihan alaosaan pitää kaivaa sadevesioja, ja se pitää mieluusti tehdä kivetyksen mukaiseksi, eli pitää saada kivet sinne ensin. Lisäksi täksi viikonlopuksi ennustettu vesisade sotki suunnitelmia. Tehdään nyt aluksi vain katoksen alla oleva osuus, ja jatketaan sitten maanantaina toivottavasti kuivemmissa olesuhteissa seuraavalla osalla.

Huomenna alkaa sitten kivien ladonta, ja lisäksi pitäisi valaa betonista laatta oven eteen jotta saadaan vähän korotettua tasoa portaaksi.

To be continued :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti