perjantai 9. heinäkuuta 2010

Viikkokatsaus

Blogissa on hiljaista, mutta talolla tapahtuu silti :) Koko ajan on jotain pientä tehtävää, jolla talo tulee valmiimmaksi. Autotallia on valmisteltu lattiavalua varten, tosin valupäivää ei ole vielä sovittu. Pihalla on multia haravoitu ja tasoiteltu, tosin siinäkin riittää vielä työtä. Mutta ei olla pidetty kiirettä kun näillä helteillä ei kuitenkaan viitsisi nurmikkoa kylvää.

Talon sisäpuolella on sitten saatu huonekaluja paikalleen ja järjestelty paikkoja. Tiistaina teimme kesäretken Ikeaan, ja sieltä tultiin kahden auton takakontit täynnä kotiin. Ei ole vielä kaikkia kasattu, ja vielä pitäisi tehdä toinenkin reissu kun ei ollut ihan kaikkea tavaraa varastossa saatavilla. Keskiviikkona Askosta ostetut sohvat toimitettiin olohuoneeseen. Eli valmiimpaa alkaa olla. Muuttolaatikoita on silti vielä levällään joka puolella, ja esim. omia vaatteita en ole ehtinyt vaatekaappiin järjestämään. No, löytyy niitä tuolta pahvilaatikostakin :)

Vanhassa asunnossa on vielä jotain tavaraa odotamassa, mutta sekin pitäisi tyhjentää, koska saimme lopultakin asunnon myytyä! Hyväksyimme eilen tarjouksen, joka oli kyllä erittäin huono odotuksiin nähden, mutta parempi kuin taloprojektin ajautuminen konkurssiin mikä alkoi olla jo lähellä... Laskeskelin jo, että lainaraha olisi loppunut viimeistään keittiölaskuun, josta olisi jäänyt osa maksamattakin... Sinäänsä hyvä, että pääsi tuosta asunnosta eroon, mutta käteen meille jää pari tonnia vähemmän kuin mitä asunnosta neljä vuotta sitten maksoimme... Mutta kai se on niin, että parempi pieni tappio nyt kun iso rahaongelma kuun lopussa...

Vielä on yksi viikko kesälomaa jäljellä. Tuskimpa tässä kaikkea saadaan loman loppuun mennessä valmiiksi, joten riittää pikkupuuhastelua vielä pitkälle syksyyn :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mainoskommentit ja suoraan yrityksiin linkittävät kommentit poistetaan. Jos haluat ostaa mainostilaa, ota yhteyttä.