sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Siivouspäivä

Pidimme lauantaina talolla siivoustalkoita. Ulkona raivasimme pihaa rakennusjätteistä ja ylijääneistä laudanpätkistä. Sisällä Maria siivosi makuuhuoneita.

Päivän jälkeen pystyi hyvin toteamaan, että kaiken sen romun alta löytyi piha. Alkoi näyttää piha ihan erilaiselta, kun saimme siitä siivottua kasoja, jotka olivat olleet paikallaan syksystä lähtien. Muutenkin saimme metsään kasattuja lautakasoja järjestettyä, mikä myös osaltaan auttoi hahmottamaan miltä pihamme oikeasti vaikuttaa. Nyt pitäisi alkaa miettimään sitä pihasuunnitelmaa jossain välissä...

Sisällä on nyt makuuhuoneita siivottu, ja tärkeimpänä vaatekaapit pesty rakennuspölystä. Tämä mahdollistaa nyt sen, että talolle voi oikeasti alkaa viemään vaatteita ja muuta tavaraa mitä ei enää nykyisessä osoitteessa tarvita. Eli voimme aloittaa muuttokuormien vientiä joka kerta kun talolle päin suuntaamme ja autossa on tilaa.

Viime viikolla talon ulkopuolella saatin parveke valmiiksi. Kaiteet pitäisi vielä maalata kertaalleen, mutta sen ehtii myöhemminkin. Terassin lattiaan on saatu runko kasaan, enää päällyslaudat puuttuvat.
Autokatos on myös saanut laudat pintaansa. Nyt sekin on ulkoa päin melkein valmis. Rappaus puuttuu enää ulkopinnasta, mutta se on sitten ensi kesän hommia. Annetaan valuharkkorungon nyt vielä kuivua ja halkeilla rauhassa yhden talven ennen rappausta.

Seuraavan viikon aikana on timpurien työlistalla rappusten parketointia, kaiteiden kasaamista, terassin lattia, ja loppujen kalusteiden kasaaminen talon sisällä. Ja vielä puuttuisi hieman laatoituksia ja saunan lauteet. Ja onhan siellä toki paljon muitakin pieniä viimeistelyhommia työlistalla.

Itse joudun poistumaan työmatkalle tiistaina, joten kun ei talolle ehdi niin jos sitä ehtisi kirjoitamaan tänne blogiin muutamia juttuja mitä on jo pidemmän aikaa pitänyt tehdä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti