tiistai 22. kesäkuuta 2010

Muuttopäivä!

Tänään sitten tapahtui virallinen muutto uuteen taloon. Marian isä pääsi sopivasti avustamaan meitä muutossa ison peräkärrynsä kanssa. Eilen jo tuotiin ensimmäinen huonekalukuorma, ja tänään tuotiin kolme kuormaa. Peräkärryn lisäksi autot lastattiin täyteen muuttolaatikoita, joten tavaraa siirtyi hyvin paljon uuteen osoitteeseen. Muuttoauto meillä olikin sitten hieman erikoinen. Toki kuormia ajettiin kahdella muullakin autolla, mutta pääasiallisesta muuttovastuusta vastasi isolla peräkärryllä varustettu Mini. Ei siis ihan tavanomainen muuttoauto :)



Talon suhteen muuttopäivää olisi saanut olla kyllä pari päivää myöhemmin. Timpuri vielä viimeistelee omia hommiaan, emmekä ole vielä ehtineet siivota kunnolla. Mutta muuttoapu oli pakko ottaa vastaan nyt kun se oli mahdollinen, ja sopivasti äidilläni oli myös vapaapäivä joten hän pystyi hoitamaan lapsia koko päivän. No, onneksi yläkerran huoneet oli ehditty siivoamaan, ja niihin ne isoimmat tavarat menivätkin. Olohuoneen kirjahyllyt ja ruokapöytä saatiin paikalleen kun nopeasti aamulla siivottiin niiden alue.

Mutta pitkä päivä on takana, ja tekemistä olisi vaikka kuinka paljon. Siivoaminen olisi se ehkä tärkein homma tällä hetkellä, mutta ei voi oikein alkaa imuroimaan kovaäänisellä työmaaimurilla kun lapset nukkuvat yläkerrassa... Keitiön pöydät ovat täynnä sahanpurua ja tavaroita, olohuoneesta suurin osa on vielä raksatilassa. Kodinhoitohuone on romuvarasto. Myös sähkö ja LVI hommissa on pari pahaa puutetta. Molempien tekijöiden piti tulla tänään, mutta kumpaakaan ei näkynyt. Kaipa se on enemmän sääntö kuin poikkeus, että LVIS homma jäävät aina liian myöhäiseksi... No, jos vaikka huomenna saisi jotain taas tehtyä...

1 kommentti:

tikkitavi kirjoitti...

Congratulations, Tapani and family!
Your house looks fantastic. I bet you are all thrilled to finally move in. I love the photo of him sitting in the sauna.

Lähetä kommentti