keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Vuosiraportti 2009

Vuosi lähenee loppuaan, ja on siis aika muistella mennyttä vuotta. Viimeinen puoli vuotta on ollut aikamoista hulinaa, joten välillä on hyvä hengähtää, ja muistella mitä kaikkea on tapahtunut. Näin vuoden päättyessä talomme runko on suunnilleen valmis. Ja jos hyvin käy, on meillä huomenna illalla myös väliseinät valmiina.

Koska juttua kertyi reilusti enemmän kuin mitä yhteen blogimerkintään saisi hyvin mahtumaan. Laitoin tarinan omalle sivulle. Vaikka olisit seurannut blogiani ahkerasti, löytyy tästä jutusta varmasti uusiakin juttuja, eli kannattaa lukea :)

Vuosiraportti 2009, olkaa hyvät!

Ja hyvää uutta vuotta kaikille blogiani aktiivisesti seuraaville!

tiistai 22. joulukuuta 2009

Yläkerran seinät valmiit

Alkaa olla joulukiireitä sen verran, ettei ehdi blogiakaan päivittämään... Työmaalla hommat etenevät hyvää vauhtia. Yläkerran väliseinät ovat valmiit, ja alakerrassa on yksi seinä jo puolessa välissä ja muut pohjustettu. Tuli kyllä huomattavasti enemmän talon tuntua yläkertaan kun siellä on nyt väliseinät. Varsinkin kun nyt pääsee oikeasti kävelemään siihen taloon jossa tähän asti on kävellyt vain 3D mallissa ;)

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Ulkona pakkasta, sisällä lämmintä

Kävin lainaamassa kirjastosta pintalämpötilamittarin (Fortumin sponssaama), ja kävin mielenkiinnosta mittailemassa miten lämmintä talossa on kun ulkona on -15 astetta. Lämmöneristyksen suhteen talossa on nyt vielä muutamia isoja aukkoja. Katossa IV-putkien läpiviennit, joissa on putki, mutta aukkoja ei ole vielä eristetty tai teipattu, sekä piipun reikä joka on täysin avoin aukko joka on vain katolla hieman peitetty. Lisäksi ovet puuttuvat, mikä tarkoittaa kolmea isoa aukkoa. Kaksi oviaukkoa on tukittu eristelevyillä, ja yksi on tukossa öisin, mutta päivisin tuossa aukossa on vain muovin pala ovena. Lämmityksen on hoitanut yksi alakerrassa oleva lämmitin, jossa termostaatti 10 asteessa.

Kun pakkasesta tulee sisälle, voi heti ottaa pipon ja hanskat pois. Iltapäivällä, kun ovesta on kuljettu koko päivän, oli lämpötila alakerrassa laskenut nollaan. Heti kun meni rappuset ylös tulikin sitten lämmin. Yläkerrassa lämpöä oli n. 11 astetta. Mielenkiintoisena havaintona ulkoseinä on ihan yhtä lämmin kuin sisäseinä, eli ilmeisesti eristys toimii :) Ikkunan kohdalla uretaanisauma näytti vielä 10,5 astetta, mutta karmin kohdalla lämpö tipahti pari astetta. Eli aika hyvin ikkunakin lämpöä pitää kun ei tuon enempää tippunut. Ullakolla lämpöä oli 13 astetta. Verrokkina mittaustulokset tästä 80-luvulla tehdystä kerrostaloasunnosta jossa nyt istun: Huonelämpötila 21, Ulkoseinä 18, ikkunan karmi 15 astetta. Ja tuossa on lämmin patteri ikkunan alla...

Niin ja väliseinät nousevat hyvää vauhtia. Kolme seinää on jo valmiina, ja loput yläkerran seinät puolessa välissä. Alakerrassa on alkanut seinien paikkojen mittailu ja merkkailu.

Blogin kävijälaskuriin tuli 1000 kävijää täyteen tiistaina. Mukava nähdä, että projekti kiinnostaa näin monia. Kävijäseuranta näyttää, että sivuilla käy joka päivä 10-20 eri henkilöä. Toivottavasti saatte blogista hyödyllistä tietoa ja ideoita. Blogikirjoituksia voi muuten kommentoida, tai toki voi pistää sähköpostia tuossa vasemalla näkyvään osoitteeseen jos haluaa antaa palautetta tms. :)

maanantai 14. joulukuuta 2009

Seinät nousevat

Kävin tänään tontilla katsomassa miten seinät olivat päivän aikana nousseet, ja nopeastihan ne siellä nousivat. Yläkerrassa on jo viidessä seinässä kuusi harkkoriviä päällekkäin, ja lopuissa ensimmäinen kerros.

Ulkona oli lämpötila -12, mutta sisällä oli ihan mukavan lämmintä, kun lämmittimet olivat lämmittäneet taloa yön ja päivän. Aamulla yläkerran lämmitin oli laitettu pois, koska yläkerrassa oli liian kuuma tehdä töitä takit päällä. Timo oli käynyt sunnuntaina askartelemassa oviaukkoihin ylijäämäeristelevyistä "ovet", eli oviaukot on siis tungettu täyteen eristettä. Luulisi pysyvän lämmöt sisällä. Toki päivällä yksi ovi on pakko pitää auki, ja siinä on vain muovi pitämässä pakkasta ulkona, ja sen kyllä huomasi iltapäivällä kun alakerrassa alkoi kylmä vallatta tilaa. Neljän aikaan jätettiin alakertaan lämmitin päälle (termostaatti +10 asteessa), ja pistettiin ovet tukkoon.

Jouduin taas ihan oikeisiin töihin tontilla :) Vedin haalarin päälle ja menin talon alle työntämään vesiputken ontelolaatan aukosta alakertaan. Tähän asti putken pää oli vedetty pihalle alapohjan tuuletusaukosta, mutta nyt vettä tarvitaan sisällä, ja nyt ei putken pää pääse jäätymäänkään. Alapohjassa oli muuten lämpötila plussan puolella. Ontelolaatan alapuolella olevan styroksin pinta oli kauttaaltaan vesipisaroita täynnä. Maalämpö siis toimii :)


lauantai 12. joulukuuta 2009

Seuraavana väliseinät

Käväisin taas tänään tontilla tarkistamassa tilanteen. Ikkunat on nyt kaikki tosiaan paikoillaan, samoin tiilikate. Eli talon runko alkaa olla valmis, ja lämmön pitäisi suunnilleen pysyä sisällä. Tosin oviaukoissa on pelkät muovit ja katossa on avoimet reiät piipun ja IV-putkien takia, eli vielä rakenteet "hieman" vuotavat lämpöä.

Seuraavana työlistalla on sitten väliseinien muuraus. Yläkerrassa on jo hieman aloiteltu. Seinien paikat on merkattu lattiaan, ja neljän seinän ensimmäiset kerrokset on jo muurattu lattiaan. Tuosta seinien pitäisi kuulemma nousta aika kovalla vauhdilla, joten saa nähdä miten pitkään tämä vaihe kestää.


tiistai 8. joulukuuta 2009

Rännit paikallaan

Kari Paasonen / Tikastiet kävi eilen tekemässä taloon rännit ja syöksytorvien päät. Nyt pitäisi sitten sadevesien pysyä poissa seiniltä. Tiilikate valmistuu varmaan tämän päivän tai huomisen aikana. Alla pari kuvaa katolta.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Viikonloppuraportti

Eilen meni päivällä pari tuntia tontilla kun korjailin ikkunoiden teipityksiä. Ihan ei ollut teippitys ohje mennyt kunnolla perille, ja teipeistä oli jäännyt kulmista ylimääräiset "mutkat" pois, mikä olisi tehnyt teipin kiinnittämisen seinään mahdottomaksi. Eli piti leikata kaikista virheellisistä kulmat pois ja pistää uudet teipit paikalle. Hieman hankalaa niissä ikkunoissa jotka olivat jo seinässä... No onneksi olin ehtinyt itse tekemän suuren osan ikkunoiden teipityksistä torstaina, joten ihan kaikki eivät olleet pilalla :)

Ikkuna-asentajan pitäisi tulla huomenna jatkamaan ikkunoiden laittoa, ja enään on yksi ikkuna paketissa ja teipittämättä. Toivon mukaan huomisen jälkeen on kaikki ikkunat paikallaan.

Katon puolella tiilikate on melkein valmis. Enää pieneltä alueelta puuttuu tiilet, ja ne pitäisi olla nopeasti ladottu.

Huomenna tehdään talousrakennuksen sisäpuolen täyttö, ja sitten alkaa väliseinien teko. Rännien laittaja tulee myös huomenna pistämään rännit paikalleen.

Talon ulkopuoliset työt alkavat siis kohta puolen olla tältä erää valmiita, ja on aika siirtyä sisäpuolelle.

torstai 3. joulukuuta 2009

Ikkunat ja kattotiilet

Tänään alkoi aamulla ikkunoiden ja kattotiilten asentaminen. Ikkunoiden saumojen tiivistämiseen hankin Tiivistalolta tiivistysteipit, ja asennus jäi sitten itse tehtäväksi. Tiivistalon myyjä näytti yhden mallisuorituksen, ja helpostihan tuo sujuu. Teippi tarkasti karmin reunaan sisäseinän puolelle, ja siinäpä se. Myöhemmin teipin toinen reuna liimataan kiinni seinään. Ikkuna-asentaja alkoi nostella ikkunoita paikalleen, ja siinä vaiheessa kun poistuin tontilta oli jo kaksi ikkunaa paikallaan.

Samaan aikaan talon ulkopuolella nosturi alkoi nostamaan kattotiilia katolle. Alla vielä kuvia ikkunoista ja katolta.




tiistai 1. joulukuuta 2009

Uutisia työmaalta

Taas kerran pikainen käynti tontilla aamulla. Parveketta kannattelevat terästolpat oli nostettu pystyyn ja hitsattu paikalleen eilen, ja siten oli päästy tekemään parvekkeen kattoa. Samalla oli tehty tiilikatteen aluskatteen asennusta. Talon sisäpuolella Timo on yrittänyt saada vesiä ulos talosta, jotta rakenteet alkaisivat kunnolla kuivumaan. Ja hyvin on kuivuminen jo alkanutkin kun enää ei sada suoraan sisälle.

Ikkunoiden asentaminen piti alkaa tänään, mutta asentaja ilmoitti pääsevänsä tulemaan vasta torstaina. Tiivistalon edustaja kävi kuitenkin aamulla tuomassa ikkunoiden tiivistysteipit, ja näytti miten niitä käytetään. Toivottavasti ikkuna-asentaja nyt sitten pääsee torstaina tulemaan, koska sitten vasta kun ikkunat ovat paikallaan voidaan taloa alkaa kunnolla kuivattamaan sisältä.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Talon tiivistys ja kuvat katosta

Kävin aamulla nopeasti tontilla juttelemassa Tiivistalon myyjän kanssa talon tiivistämisestä. Polyuretaani on hyvä lämmöneriste, mutta ilmatiiviiksi se ei rakennetta tee. Ikkunoiden ja ovien karmien ympäriltä voi myös ilma päästä vuotamaan ulos, jos niitä ei tiivistetä kunnolla. Yksi passiivitalon edelleytys on hyvä ilmatiiveys, jotta kylmää ulkoilmaa ei vuoda hallitsemattomasti rakenteiden läpi, vaan ilmanvaihto tapahtuu koneellisesti ja lämmöntalteenoton läpi.

Tiivistalon myyjä suositteli tiivistysteippejä ehdottomasti ikkunoiden tiivistykseen, ja mahdollisesti myös elementtisaumojen ja katon ja seinän saumojen tiivistämiseen. Lisäksi toki pitää tiivistää kaikki läpiviennit: hormit, putket ja sähköjohdot. Näitä katsotaan tarkemmin sitten myöhemmin. Tehdään kuten tiivistämisen asiantuntija sanoo, ja katsotaan sitten mihin tiiveyslukemiin lopulta päästään.

Lopuksi vielä kuva ullakolta ja ulkopuolelta nyt kun kaikki kattoelementit on saatu paikoilleen. Niin, ja kuten viereisestä aikataululistasta voi todeta, meni viisi viikkoa siitä kun sokkelin asennus alkoi siihen kun talossa oli katto päällä.


tiistai 24. marraskuuta 2009

Kattoelementit asennettu

Tänään asennettiin talon rungon päälle kattoelementit. Aamulla homma alkoi kattohirren paikalleen nostolla, ja kun se oli saatu tukevasti kiinnitettyä, oli kattoelementtien vuoro. Ensimmäisen elementin kanssa oli hieman tarkempaa mittailua ja kuvien tulkintaa, mutta kun se oli saatu paikalleen alkoi homma edetä vauhdilla. Olin aamulla seuraamassa töitä, ja poistuin paikalta kun kolme elementtiä oli paikallaan. Loput seitsemän oli saatu päivän aikana paikalleen, joten nyt talossamme on jo katto päällä. Tosin vasta vanerinen (+350 mm polyuretaania), ja tiilikaton asennus alkaa seuraavana. Huomenna pitäisi tulla tiiliä tontille. Mutta nyt pitäisi jo alkaa sade pysymään ulkona, ja rakenteiden kuivuminen pääsee kunnolla alkamaan. Nyt betoniseinät ovat läpimärkiä, ja alakertaan valuu vettä suoraan betonin läpi... Ikkunoiden asennus pitäisi tapahtua loppuviikosta tai ensi viikolla, ja sitten kun ikkunat ovat paikallaan, on runko tiivis ja eristetty, ja voidaan pistää lämmittimet päälle. Lopuksi vielä kuvia päivän asennuksista.



lauantai 21. marraskuuta 2009

Päätykolmiot paikallaan

Perjantaina oli talon päätykolmiot nostettu paikalleen, ja talo alkaa jo näyttä enemmän talolta. Enää katto puuttuu :) Paljon muuta ei sitten ollutkaan perjantaina tapahtunut, koska kurkihirttä ei voitu nostaa paikalleen ennen kuin päätykolmioiden saumabetonit kovettuvat. Maanantaina työt jatkuvat kurkihirren asennuksella, ja toivon mukaan myös kattoelementtejä päästään nostelemaan paikalleen. Elementit toimitettiin tontille perjantaina. Alla tilannekuvia tontilta. Toisessa kuvassa olevissa isoissa paketeissa on kattoelementit.


tiistai 17. marraskuuta 2009

Työt etenevät

Kateissa olleet teräspalkit saatiin eilen tontille, ja tänään ne jo asennettiin paikalleen. Iltapäivällä talon päälle nostettiin viimeinen ontelolaattakerros. Huomenna tehdään saumavalujen muotitukset ja valu torstaina.

Perjantaina olisi tarkoitus nostaa paikalleen päätykolmiot (samaa tavaraa kuin muutkin seinät), sekä niiden päälle kurkihirsi ja mahdollisesti myös kattoelementit. Katon asennus voi tosin jäädä ensi viikollekin, mutta tehdas kuulemma haluaisi kovasti toimittaa elementit tontille perjantaina.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Viikonlopun katselmus

Kävimme Toivon kanssa tontilla katsastamassa viikonlopun tilanteen. Porraselementti oli saatu perjantaina asennettua kuten pitikin, joten nyt oli hyvä kulkea yläkertaan. Kolme tuntia oli portaan asennus kuulemma kestänyt, kun oli pitänyt tarkasti laittaa porras joka suuntaan suoraan. Ja hyvältä lopputulos vaikutti. Lisäksi porrasaukon ympärille oli rakennettu hyvänoloiset tilapäiskaiteet.

Perjantai 13 päivä meni pienten ongelmien kanssa. Kaivattuja teräspalkkeja ei vieläkään saatu, vaan ne makaavat (toivottavasti) jossain Kiitolinjan varastossa. Täytyy toivoa, että ne löytyvät ja saadaan maanantaina tontille, koska yläkerran ja ullakon väliin tulevia ontelolaattoja ei voi asentaa ennen palkkeja, ja ei sitten myöskään kattoa...

Nosturi alkoi myös temppuilemaan sopivasti, onneksi porraselementti saatiin kuitenkin nostettua paikalleen, mutta nosturi ei saannut nostovartta kasaan, eikä siten päässyt poistumaan tontilta kuten piti.

Nyt sitten odotellaan jännityksessä miten asennukset pääsevät jatkumaan, eli milloin ne puuttuvat teräspalkit saadaan tontille...

Alla vielä kuvia porraselementin asennuksesta ja tilannekuvia talosta.





torstai 12. marraskuuta 2009

Viivästysten viikko...

Tälle viikolle on sitten osunnut enemmän kuin tarpeeksi viivästyksiä aiheuttaneita ongelmia. Ei nyt mitään isoja, mutta aina siirtyy joku asia päivällä eteenpäin. Ja huomenna vasta on se perjantai 13. päivä...

Alunperin toisen kerroksen seinät piti asentaa tämän viikon maanantaina. Asennus jouduttiin siirtämään tiistaille, koska onteloiden saumavalut päästiin tekemään vasta maanantaina. Tiistaille sitten ennustettiin kovaa lumisadetta ja 30 senttiä lunta, ja tämän takia päätettiin siirtää asennukset keskiviikolle. Lumisade menikin sitten idän puolelta ohi, ja lunta ei tullut kuin pari senttiä. Keskiviikkona sitten kun seinäelementit viimeinkin saatiin tontille, hajosi tehtaalla nosturi ja toinen kuorma jäi tulematta. Tänään saatiin loput elementit tontille mutta sitten huomattiin, että tontille ei ollutkaan toimitettu kahta teräspalkkia jotka yhdistävät toisen kerroksen kantavan seinän ulkoseiniin, ja jonka päälle tulevat ontelolaatat. Koska palkkeja ei saatu tänään tontille ja asennettua, pitää huomiseksi kaavailtu ontelolaattojen asennus siirtää maanantaille. Mikä taas siirtää päätykolmioelementtien ja kurkihirren asennusta ja se taas siirtää katon asennusta. Ensi viikon keksiviikkona piti tapahtua kattoelementtien asennus, mutta saa nähdä miten käy.

Ja saa nähdä mitä huomenna sitten käy. Huomenna perjantaina pitäisi tapahtua porraselementin asennus, ja niiden kahden puuttuvan teräspalkin jos ne saadaan tontille...

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Keskiviikkoaamun tapahtumat tontilta

Tänään aamulla saapui tontille rekkakuormallinen toisen kerroksen seinäelementtejä. Elementit oli nopeasti purettu kyydistä pois, ja rekka lähti jo ennen kahdeksaa takaisin tehtaalle hakemaan toista erää. Valitettavasti toinen erä jäi tulematta, koska tehtaan päässä oli nosturi hajonnut, eikä elementteja pystytty lastaamana kyytiin... Ulkoseinästä jäi siis kaksi elementtiä puuttumaan, sekä ullakonpuolen päätykolmioelementit. Lisää harmia aiheutti se, että tontille toimetuista elementeistä kaksi oli sellaisia, joita ei voida asentaa ennen puuttuva paloja, eli neljä seinäelementtiä jäi huomenna asennettavaksi. Olettaen, että ne saadaan tehtaalla rekan kyytiin...

Muissa uutisissa. Sain viimeinkin valittua sähköurakoitsijan. Erkki Tuominen tulee tekemään talomme sähkötyöt, ja hän kävi tänään aamulla esittäytymässä ja tutustumassa projektiin. Sähkösuunnitelma sai pientä kritiikkiä osakseen, ja asentaja huomasi heti ongelman seinäelementteihin tehdyissä putkituksissa, joka todettiin sähkösuunnitelijan mokaksi. Elementtikuviin oli piirretty väärin tiettyjä asioita, ja tästä johtuen pitää pistorasioihin saada lisää sähköputkia, mikä tarkoittaa lisätyötä...

Lopuksi vielä hiukan kuvia viime viikon ontelolaattojen asennuksista, ja tämän päivän hommista.




tiistai 10. marraskuuta 2009

Lumisade kiusaa

Etelä-Suomeen yön aikana rantautunut lumisade esti sitten tämän päivän asennukset. Eilen illalla urakoitsija oli käynyt neuvotteluja Lujan kanssa, ja he olivat päätyneet siihen ratkaisuun, että siirretään toisen kerroksen seinien asennus keskiviikolle. Ei sitten aiheuta lumisade ongelmia rekalle tai elementtiasennuksiin. Mutta eipä tämä aikataulu nyt päivästä ole kiinni, joten parempi että hommat saadan sitten kunnolla tehtyä sään häiritsemättä.

Porraselementin toimitus tontille on sovittu torstaiksi. Sen asennus tehdään ilmeisesti nyt perjantaina samalla ontelolaattojen kanssa kun on nosturi tontilla.

Ensi viikolla asennetaan tämän hetkisen tiedon mukaan sitten talon päätykolmiot, kurkihirsi ja kattoelementit. Näin ollen ikkunoiden asennus pääsisi alkamaan loppuviikosta, eli viikolla 48 voisi sitten olla talo siinä kunnossa, että pysyy lämpö sisällä ja sade ulkona.

Näin siis jos ei seuraavan viikon aikana iske mitään pahempia talvimyrskyjä tai räntäsateita...

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Lisää seiniä odotellessa

Talossa on nyt tosiaan ensimmäisen kerroksen seinät pystyssä, ja ontelolaatat päällä. Huomenna suoritetaan onteloiden saumavalut, ja toivon mukaan kaikki sähköputkitukset on nyt kunnossa niiltä osin mitkä jäävät saumavalujen alle.

Lumisade ja kevyt pakkanen iskivät Etelä-Suomeen, ja talo on saannut tästä syystä hieman suojavarustusta päälle. Ikkuna- ja oviaukot on peitetty muoveilla, ja talon päälle on vedetty pressu. Sisälle on laitettu kaksi lämmitintä, jotta rakenteita saataisiin hieman lämmitettyä ennen betonivaluja, ja jotta jo tehdyt saumavalut kuivuisivat paremmin. Talon ympärille on myös kasattu telineet, joita tarvitaan kun asennukset nousevat ylemmäs.

Maanantaina tehdään siis ontelolaatottojen saumavalut. Tiistaina pitäisi tulla tontille toisen kerroksen seinät, ellei nyt sitten räntäsäde iske päälle ja pakota siirtämään asennusta. Jos aikataulu pitää, torstaina pitäisi tulla tontille seuraavan kerroksen ontelolaatat, ja ne pitäisi nostella paikoilleen. Samalla olisi tarkoitus tehdä myös porraselementin asennus. Saa nähdä miten käy jos sääennusteet pitävät paikkansa...

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Uutisia työmaalta

Tänään ensimmäisen kerroksen seinien päälle nostettiin ontelolaatat. Hommaan oli mennyt vajaa kaksi tuntia. Ennen tuota tontille oli tullut väliseinäkiviä, jotka nostettiin talon sisälle odottamaan asennusta. Ei tarvise sitten kantaa niitä ulkoa sisälle.

Sähkösuunnitelmien tekemiseen meni paljon kauemmin kuin olisi saannut, ja nyt siitä aiheutui ensimmäinen ongelma. Koska sain lopulliset sähkökuvat vasta pari viikkoa sitten, en ole vielä saannut valittua sähköurakoitsijaa. Tarjouksia on jo kolme kasassa, ja yhtä vielä odottelen. Mutta nytpä olisikin jo tarvittu työmaalla sähköasentajaa laittamaan sähköputkia ontelolaattojen saumoihin ennen saumavaluja.

Minulle ei ollut aiemmin kukaan vihjannutkaan, että nyt jo pitäisi olla sähköasentaja työmaalla, ja eipä tässä tosiaan olisi ehtinyt tekijää valitakaan, kun urakoitsijoilla on mennyt viikko jos toinenkin tarjouksia kasatessa. Hieman siis yllätyin kun runkourakoitsija maanantai-iltana soitti ja kertoi tilanteesta. Kävin aamulla tontilla, ja pohdimme tilannetta. Onneksi toisella runkourakoitsijalla oli tiedossa tuttu sähkömies ja hän sai sovittua, että kaveri tulee lauantaina tontille tekemään ne parit sähköputkitukset jotka nyt olisi pakko tehdä.

Mutta tästä johtuen ontelolaattojen saumavaluja ei päästäkään tekemään tällä viikolla vaan vasta maanantaina, mistä johtuen toisen kerroksen seinien ja ontelolaattojen asennukset siirtyivät päivällä eteenpäin. Ei siis mikään paha viivästys, mutta jotain kuitenkin. Saa nähdä mitä ongelmia hitaasta sähkösuunnittelusta vielä aiheutuu...

maanantai 2. marraskuuta 2009

Ensimmäisen kerroksen seinät saapuivat

Tänä aamuna saapui tontille rekan kyydissa yksi erä ensimmäisen kerroksen seinäelementtejä. Aamun ensimmäisessä erässä oli neljä ulkoseinäelementtiä ja kantavan väliseinän kaksi elementtiä. Vähän ennen kasia tontille saapui myös nosturi, ja työt alkoivat.

Nosturi nosti ensin elementit pois rekan kyydistä, ja rekka lähti hakemaan lisää elementtejä Hämeenlinnasta Lujan tehtaalta. Tontilla alkoi saman tien seinien paikalleen nosto. Ensimmäisenä paikalle nousi keittiö&ruokailutilan 7,5 metriä pitkä seinäelementti. Tarkan mittailun ja pienen hienosäädön (ihan ei osunut sokkeliin upotetut teräkset samoihin elementin reikien kanssa) elementti löysi paikkansa, ja kiinnitettiin tilapäisillä tuilla lattiaan odottamaan naapureitaan ja saumavaluja. Siitä se palapeli alkoi sitten kasaantumaan. Itäpuolen seinät ja toinen väliseinä elementti oli kymmenen aikaan saatu paikalleen, ja siinä vaiheessa jouduin poistumaan paikalta töihin päin.

Työt tontilla jatkuvat. Iltaan mennessä pitäisi seinät olla paikallaan, ja sitten suoritetaan elementtien saumojen betonivalut. Keskiviikkona tontille saadaan sitten ontelolaatat seinien päälle. Tässä kuvasarjaa elementtinostoista.




keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Lisää kuvia viikon asennuksista

Tänään oli aamulla nostettu ontelolaatat sokkelin päälle. Homma oli hoitunut parissa tunnissa. Tässä vielä pari kuvaa sokkelin ja onteloiden asennuksista.


tiistai 27. lokakuuta 2009

Sokkeli asennettu

Maantaina asennettiin perustusanturoiden päälle sokkelielementit. Elementtejä tuli yhteensä kymmenen kappaletta, kaksi jokaiselle seinälle ja kaksi keskelle taloa kantavan seinän alle. Asennus onnistui hyvin, vain yhteen kohtaan anturaa oli jäänyt pientä epätasaisuutta joka haittasi elementtien asennusta. Kun elementit oli nostettu paikalleen, alkoi saumojen betonivalut, sekä sisäpuolen eristeiden asennus.



Tiistaina hommat jatkuivat, ja aamulla ysiltä paikalle tuli myös sora-auto tekemään sokkelin sisäpuolen sorapohjaa. Huomenna keskiviikkona sokkelien päälle nostetaan ontelolaatat.



Työmaalla työtahti kiihtyy, ja töitä riittää jatkuvasti seuraavan parin viikon ajan kun elementtejä toimitetaan työmaalle.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Runkopystytyksen aikataulu

Työt tontilla jatkuvat taas perjantaina. Urakoitsija tulee silloin tekemään valmistelevia toimenpiteitä maanantaina tulevien sokkelielementtien asennusta varten. Eli maanantaina alkaa talon rungon kasaaminen sokkeloelementeillä. Keskiviikkona niiden päälle nostetaan sitten alapohjan ontelot.

Alustavan aikataulun mukaan seuraavan viikon maanantaina (2.11) saapuvat tontille ensimmäisen kerroksen seinät, keskiviikkona välipohjan ontelot. Seuraavan viikon maanantaina on sitten vuorossa toisen kerroksen seinät, ja ullakon välipohja. Tuossa jossain välissä pitäisi myös tulla porraselementti, joka pitäisi saada nostettua paikalleen ennen kattoelementtejä, joiden pitäisi tulla tontille viikon 46 perjantaina, tai seuraavan viikon alussa.

Kun runko on pystyssä, alkaa sitten autotallin katon rakentaminen (mikä saattaa alkaa jo heti ensimmäisen kerroksen seinien pystytyksen jälkeen jos mahdollista), ja vesikaton asennus. Jos urakoitsija saa työmaalle riittävästi väkeä, alkaa samalla myös väliseinien pystytys, tai sitten ne joutuvat odottamaan katon valmistumista. Samalla tulevat ikkunatoimittajan omat asentajat asentamaan ikkunoita ja ulko-ovia. Väliseinien pitäisi olla valmiina viimeistään joulukuun alkupuolella, ja lattiavalut saadaan toivon mukaan tehtyä ennen joulua. Sitten onkin runko suunnilleen pystyssä, ja enää parveke ja terassin katosrakenne jäljellä Lujan toimituksesta. Sitten annetaan työvuoro LVI ja sähköurakoitsijoille. Ja pitäisi myös saada työmaalle ainakin yksi mies tekemään seinien tasotus- ja maalaustöitä, laatoituksia ja muita sisätöitä. Niin ja takkatoimittaja tulee asentamaan takan ja hormin suunnilleen viikon lattiavalun jälkeen.

Tässä siis paras aikatauluarvaus tällä hetkellä. Ihan täksi jouluksi ei nyt siis päästä vielä muuttamaan :)

torstai 15. lokakuuta 2009

Talousrakennuksen seinät valmiit

Tänä aamuna suoritettiin talousrakennuksen seinien toinen ja viimeinen betonivalu, ja olimme Toivon kanssa työmaalla tapahtumaa seuraamassa. Betoniauto oli tontilla heti seitsemältä, ja puoli tuntia myöhemmin alkoi valu. Pakkasta oli tontilla pari astetta, mutta eipä se valua estänyt. Vajaan tunnin jälkeen oli seinistä kierretty n. 3/4, ja siinä vaiheessa loppui autosta betoni. Lisää betonia tilattiin tontille, ja työmaalle tuli vajaan tunnin tauko.




Autotallin seinät ovat nyt sitten valmiit. Työmaalla ei tapahdu mitään suurempaa ensi viikon aikana, vaan odotellaan sokkelielementtejä. Sokkelielementtien asennus on suunniteltu tapahtuvan maanantaina 26.10. ja saman viikon keskiviikkona pitäisi tulla sokkelien päälle ontelolaatat tuulettuvan alapohjan päälle.

Työmaa hiljenee viikoksi, mutta rakennesuunnittelupuolella työstetään kovaa vauhtia yläkerran seinäelementtejä ja muita kuvia, ja elementtitehtaalla tehdään seiniä sitä mukaa kun kuvia saadaan. Sähkösuunnittelu on viimeistä silausta vaille valmis.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Huomenna toinen betonivalu

Torstaiaamuna tulee taas betoniauto tontille, ja suoritetaan talousrakennuksen seinien toinen ja viimeinen betonivalu. Sitten vaan odotellaan taloa viereen, koska tallin kattoa ei voi rakentaa talon päälle ennen kuin talon seinät ovat vieressä. Jos aikataulut pitävät, ensi viikolla pitäisi tapahtua sokkelielementtien asennus, ja sen jälkeen pohjan täyttö ja routaeristeiden, sekä tallin lattiaeristeiden asennus.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Tilannepäivitys

Työmaalla talousrakennuksen seinät nousevat kovaa vauhtia, ja enää pari kierrosta jäljellä lopulliseen korkeuteen. Elementtitehtaalla alkoi kuulemma viime viikolla alakerran seinäelementtien teko, joten aikataulussa mennään. Parin viikon päästä alkaa varmaan sitten talon seinätkin nousemaan tontilla.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Betonivalu huomenna

Nyt on talousrakennus valukorkeudessa, ja huomenna tehdään ensimmäinen betonivalu. Perjantaina sitten jatkuu harkkojen ladonta, ja varmaan ensi viikon loppupuolella toinen ja viimeinen valu. Sitten talli jää odottelemaan talon seiniä, koska kattoa ei voi laittaa päälle aikaisemmin.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Takka tilattu

Meinasi unohtua, että tilasimme viime viikolla Takan ja hormin Uunisepiltä. Olohuoneeseen tulee Uuniseppien Ankkuri-mallin takka: Uunisepät: Ankkuri

Kuvista poiketen koko takka päällystetään samanlaisella lohkopintaisella graniittitiilellä kuin alaosakin on, eli ei mitään valkoiseksi rapattua yläosaa.

Piipuksi laitamme Uuniseppien teräshormin, halkaisija 26 cm. Hormi lähtee takan päältä, ja on siten toivon mukaan suht huomaamaton alakerrassa. Ylhäällä hormi menee aulan läpi, ja sen pitäisi olla suht lähellä seinää eikä se jää kulkuväylälle. Nyt kun vielä tietäisi minkä värinen seinä tulee olemaan niin saisi hormin sopivaan sävyyn...

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Talousrakennuksen seinät nousevat


Kävimme tänään tontilla tarkistamassa miten talousrakennuksen seinien pystytys on alkanut. Kuusi kerrosta valuharkkoja oli jo ladottu päällekkäin, vielä suunnilleen kymmenen kerrosta puuttuu. Tuossa on siis rakennuksen sokkeli ja seinät samaa materiaalia, eli ulkopuolelta ei sitten näe missä kohtaa "seinä" alkaa. Ovien paikat jo näkyivät selkeästi.

Yksi asia mikä kummastutti suuresti oli rikkinäisten harkkojen suuri määrä. Seinässä oli useampia pienempiä ja isompia reikiä paikoissa, jossa harkkojen kulmat olivat menneet rikki. Pihalla oli myös yksi kokonainen lava harkkoja, joissa kaikissa oli halkeamia tai koloja, ja työmaalla oli myös iso kasa rikkinäisiä harkkoja. Betonivaluharkoissahan on isot valuaukot betonia varten, eli ne eivät ole täyttä tavaraa, mutta luulisi että harkkojenkin betoni jo kestäisi jonkin verran kolhuja. Ei näköjään. Oletettavasti vauriot ovat kuljetuksessa sattuneita, koska veikkaan ettei työmaalla kukaan ole vahingossa kaatanut harkkolavaa :) No, Luja saa toimittaa sitten lisää harkkoja rikkinäisten tilalle, ja reiät nyt menevät umpeen sitten kun betonivalu tehdään.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Perustukset valettu

Maanantaina tontilla oli tehty talon paikan tarkistusmittaukset ja sen jälkeen anturamuotit asennettiin paikoilleen. Illalla tontille saapui myös kuorma harkkoja, joista olisi tarkoitus kasata autotallin sokkelit ja seinät.


Tiistaina tapahtui sitten anturoiden valu. Kolme autokuormaa betonia ja kaksi tuntia myöhemmin oli anturat valettu.

Talon anturat. Etualalla myös terassin kulmatolppien ja parvekkeen perustukset.


Autotallin perustukset ja harkkolavoja odottamassa asentajia.

Torstaina pitäisi alkaa tallin sokkelin tekeminen.

lauantai 26. syyskuuta 2009

Perustusten teko alkaa maanantaina

Tällä viikolla ei tontilla ole tosiaan juuri mitään tapahtunut, mutta heti maanantaina pitäisi alkaa perustusten valu, ainakin talousrakennuksen osalta.

Nyt on viisi viikkoa aikaa siihen kun Lujan alustavan aikataulun mukaan pitäisi Kivisydän elementtien toimitus alkaa. Katsotaan miten käy, ja missä vaiheessa talousrakennuksen seinät ovat pystyssä kattoa odottamassa.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Perustussuunnitelmat valmiit

Rakennesuunnittelija sai perustuskuvat valmiiksi, ja kuvat on lähetetty kuntaan. Näin ollen talousrakennuksen perustusten teko pääsee varmaankin alkamaan loppuviikosta. Seuraavana rakennesuunnittelijan työpyödällä olisi sokkelielementtien suunnittelu, ja sitten lisää rakennekuvia.

Tontilla saatiin maanantaina pohjatyöt valmiiksi, ja työmaa odottelee nyt perustuskuvien kunnassa käyntiä ennen kuin työt voivat jatkua.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Käynti tontilla

Tänään kävimme taas Toivon kanssa tarkastuskäynillä tontilla. Nyt on molempien rakennusten pohjat kaivettu auki ja täytetty soralla. Sora on melkein koko alueella jo perustuskorkeudessa, vain vähän enää täyttöjä jäljellä. Salaojaputket ja -kaivot on myös asennettu.


Etualalla talon kuoppa, ja taaempana talousrakennuksen paikka. Salaojakaivot merkkaavat suht hyvin talon kulmien paikkoja. Talon kulmien paikkoja merkanneet kepit ovat tosin päässeet hieman siirtymään maanrakennustöiden aikana (vaikka niiden piti olla kaivuualueen ulkopuolella...), joten täytyy toivoa ettei tarkistusmittaus aiheutaa salaojien siirtoja.

Tänään urakoimme Timon kanssa tontille puutavaraa, yhteensä n. 100 kpl n. kuuden metrin mittaisia koolinkeja ja lautoja. Olihan siinä taas kantamista, vaikka rekka hoitikin suurimman osan liikuttelusta :)

Ensi viikon aikana pitäisi pohjatöiden tontilla valmistua, ja sitten odotellaan lopullisia ja hyväksyttyjä perustus- ja rakennesuunnitelmia ennen kuin anturoiden valu voi alkaa. Kuvat on luvattu alkuviikolle, joten katsotaan miten homma etenee.

Seuraavan kerran pääsenkin sitten tontille vasta lauantaina, koska koko viikko menee työmatkalla. Saa nähdä joko siellä alkaa silloin nousta talousrakennuksen seiniä :D

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Pohjatyöt aloitettu ja muita tapahtumia

Eilen alkoi tontilla taas tapahtua kun paikalle saatiin kaivinkone. Pohjamaat ja kannot oli eilisen aikana poistettu, ja autotallin kuoppa melkein kaivettu. Tänään kävin aamulla Toivon kanssa nopealla tarkastuskäynnillä. Toivo oli innoissaan kun pääsi katsomaan kaivinkonetta toiminnassa ja pääsi myös käymään kaivinkoneessakin.

Keskiviikon aikana myös talon paikka oli melkein kokonaan kaivettu. Huomenna homma jatkuu, sitten alkaa soratäytöt ja salaojien asennus. Varmaan ensi viikolla alkaa sitten talousrakennuksen perustusten valu, ja mahdollisesti myös sokkelin tekeminen. Meltex toimitti tänään tontille kasan salaojaputkia ja muuta asiaan kuuluvaa.


Suurkiitos taas kerran talotyömaan epäviralliselle rakennusmestarille ja valvojalle, Timo-isälle. Hän on tehnyt tontilla 8 tuntista työpäivää ja hoisi mm. ylimäärisen irtolavan ja kuljetuksen puujätteille ja on muutenkin hienosti järjestellyt hommia tontilla. Työmaa on hyvissä käsissä, vaikkei siellä joka päivä pääsisikään käymään :)

Muissa uutisissa: Perjantaina tulevat sähkölaitoksen miehet tontille asentamaan pihakeskuksen, ja maanantaina vesilaitos toimittaa rakentamisen aikaisen vesiliittymän. Rakennesuunnittelija on luvannut rakennekuvat ensi viikon alkuun, jolloin urakoitsija voisi heti aloittaa talousrakennuksen pystyttämisen. Kävimme tänään Iskussa varmistamassa keittiökaupat. Nyt on sitten keittiön hankintasopimus allekirjoitettu.

maanantai 14. syyskuuta 2009

Huomenna se alkaa...

Kävin tänään tontilla juttelemassa urakoitsijan ja vastaavan mestarin kanssa pohjaurakasta. Samalla katselimme perustussuunnitelmien luonnoksia, ja niistä löytyikin hieman viilattavaa. Isoin muutos on vaihto maanvaraisesta alapohjasta tuulettuvaan. Kävin tänään myös tilaamassa sähköliittymän ja pihakeskuksen tontille ja tarkoitus oli tilata myös vesiliittymä, mutta LVI kuvat eivät olleetkaan vielä tulleet perille ja se jäi sitten tekemättä.

Huomenna aloittaa kaivikone tontilla kantojen, risujen ja pohjamaan poistamista. Sitten alkaa kuopan kaivuu. Eli seuraavan kerran kun tontilla pääsee käymään on se varmaankin aika eri näköinen kuin tänä aamuna...

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Tarkistuskäynti tontilla

Vielä piti käydä tekemässä yksi siivousreissu tontille. Samalla tuli otettua viimeiset kuvat tontista ennen rakennustyön alkamista. Tiistaina pitäisi siis alkaa tontilla kaivinkone riehumaan, ja siitä se sitten alkaa.

Niin ja piti vielä laskea kuinka monta puuta sieltä tontilta on nyt kaadettu. Oikea vastaus olikin 60. Tosin joukossa on iso määrä pieniä alle 10 cm halkaisijan puita, mutta yllättävän paljon niitä tuoreita kantoja sieltä sitten löytyi.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Kalustekilpailu tulos

Meidän talon keittiökalusteet ja vaatekaapit ostetaan sitten Iskusta. Pitkällisen pohdinnan jälkeen meillä ei ollut mitään syytä epäillä Iskun tuotteiden laatua, ja kun hinta oli pari tonnia halvempi kuin kilpailijoiden, niin valinta oli siinä. Ensi viikolla sitten menemme katsomaan vielä sopimuksen läpi. Taas on yksi iso valinta tehtynä, mutta kyllä näitä vielä riittää. Seuraavana sitten varmaanki takan valinta.

Ensi viikon maanantaille on sovittu pohjaurakan aloituspalaveri tontille, ja tiistaina alkaa sitten pohjan siivoaminen ja kuopan kaivuu. Eli ensimmäinen ulkopuolinen urakka tontilla, ja todellinen lähtölaukaus rakentamiselle.

torstai 10. syyskuuta 2009

Kalusteiden valinta

Nyt olisi sitten pöydällä kolme kalustetarjousta mistä pitäisi valita jokin. Luja-myyjä sai lupaustensa mukaisesti järjestettyä Puustellista hyvän tarjouksen, ja nyt Puustellin tarjous pääsi kunnolla kisaan mukaan, vaikka edelleenkin onkin kallein, mutta hintaero halvimpaan ei enää ole kuin 3800€. Ja olihan Puustellin myyjällä aika hyvät myyntipuheet. Isku Keittiöiden tarjous olisi siis halvin, ja Domus Keittiöiden siinä välissä. Mutta kysymys onkin onko Puustellin toimitus niin paljon laadukkaampi, että siitä kannattaisi maksaa noin paljon enemmän. Eikä Domuksenkaan tarjous huono ole.

Pari viikkoa siten samaa pohdin runkotoimittajan valinnassa. Silloin kalliimpi voitti, mutta toisaalta hintaerot olivat suhteessa pienemmät, ja tarjousten sisällöt aika erilaiset. Nyt on sisältö hyvin lähellä samaa (pienillä eroilla toki ettei menisi turhan helpoksi), ja hintaero prosentteina melkein 20%...

Ja budjettiin ei ole vieläkään tullut ylimääräisiä lahjoituksia, joten ei voi kokoaikaa valita kalleinta taikka loppuu rahat kesken ennen kuin talo on valmis... Nyt kun olisi se kristallipallo mikä kertoisi mikä on käyttökokemus keittiöistä ja muista kalusteista viiden vuoden päästä...

tiistai 8. syyskuuta 2009

Aloituskokous pidetty

Tänään pidettiin tontilla rakentamisen aloituskokous. Rakennusvalvonnan edustaja antoi luvat rakentamisen aloittamiselle, eli nyt saisi päästä kaivinkoneen tontille riehumaan :)

Mutta sitä ennen pitäisi vielä saada perustussuunnitelma tehtyä. Perustus- ja rakennesuunnitelujen pitäisi käynnistyä tässä alkuviikosta, mutta niistä ei ole vielä kuulunut mitään.

Sain tänään LVI suunnitelmien lopulliset versiot. Sähkökuvista tuli päivitetyt luonnokset, ja toivon mukaan niistäkin tulisi lopulliset kuvat piakkoin.

Hirveästi hankintojen miettimista ja muuta koko ajan työlistalla. Mistä keittiö? Olisiko Tulikiven takka parempi kuin Uuniseppien. Olisiko harkoista muurattu hormi parempi kuin teräshormi. Jne.

Ja sitten vielä jännitystä lisää suunniteluhommien eteneminen, ja saadaanko kaikki suunnitelmat kasaan ajoissa ettei tule viivästyksiä rakentamisen aloitukseen. Urakoitsija olisi jo valmiina aloittaman pohjatyöt...

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Tontti raivattu

Timo oli käynyt torstaina kaatamassa loput puut tontilla, ja eilen kävimme siivoamassa loput puut ja oksat pinoihin. Vaikka tontti onkin suht pieni, niin yllättävän paljon oli kuitenkin puita talon paikalla. Varmaankin kolmisen kymmentä puuta jouduttiin kaatamaan pois talon alta. Mutta nyt on kaikki puut pinottuna tontin takareunassa. Siinä on varmaan kahden tai kolmen vuoden polttopuut kuivumassa ja odottamassa pilkkomista. Tilannekuva tontilta:



Nyt kun tontti on raivattu puustosta, on kaikki valmista talon paikan merkintää varten. Kunnan mittamiehet tulevat maanantaina merkkaamaan talon paikan, ja tiistaina pidetään rakentamisen aloituskokous.

LVI suunnitelmat valmistuivat perjantaina. Sähkösuunnitelmien päivitettyjä luonnoksia ei ole vielä näkynyt, toivottavasti saan ne alkuviikosta. Rakennesuunnittelu käynnistyy maanantaina, ja heti kun perustussuunnitelma on valmis alkaa sitten pohjan kaivuu.

Seuraavaksi pitäisi saada tilaukseen takka ja hormi, jotta saisi taloon lämpöä heti kun katto ja ikkunat ovat paikallaan. Lauantaina kävimme pyytämässä tarjousta Tulikiveltä, joka luvattiin toimittaa ensi viikon aikana. Uuniseppien myymälässäkin kävimme, mutta siellä oli liikaa ihmisiä jonossa, joten täytyy pyydellä tarjousta vielä sähköpostilla.

Ja olisihan tässä kaikkea muutakin jonossa: LVI-urakasta pitäisi saada hintaa ja sisältöä mietittyä, jotta tiedetään kuka hoitaa esim. salaojaputkien hankinnat ja asennukset. Tontille pitäisi saada tilattua sähkö- ja vesiliittymät, ja lainapaperit pitäisi varmaan käydä ensi viikolla allekirjoittamassa. Kohta alkaa varmaan tulla laskuja mihin ei enää tilillä ole riittävästi rahaa...

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Alkuviikon tapahtumia

Kävin maanantaina pankissa varmistamassa rahoituksen. Rahaa pitäisi olla saatavilla kunhan vaan toimitamme panttikirjan pankille, eli talon rakentamisen edellytykset alkavat olla kasassa. Tiistaina kävin viimeistelemässä ikkunatilausta, ja lopullinen tilauspaperi pitäisi tulla allekirjoitettavaksi viikon loppupuolella. Ikkunat toimittaa Lammin Ikkuna, jonka Watti Eko ikkunoiden U- ja E-arvot ovat parhaat mitä markkinoilla on. Turha sitä huonompia hankkia ;)

Sähkösuunnitelmien ensimmäinen luonnos valmistui maanantaina, ja sen kävin tiistaiaamuna tarkistamassa suunnittelijan kanssa. Pientä viilausta vaille, ja loppuviikosta pitäisi olla jo parempi luonnos valmiina. LVI suunnittelija on myös luvannut kuvat loppuviikolle.

Tänään tapasin tontilla urakoitsijan, joka tulee tekemään talon pystytyksen. Samalla sovimme, että he hoitavat myös pohjatyöt, eli nyt saman firman (Rasapuu Oy), pitäisi hoitaa kaikki hommat alkaen kuopan kaivuusta siihen asti kunnes talossa on ikkunat kiinni ja tiilikate katollla. Ei pitäisi sitten tulla epäselvyyksiä jos kuopan kaivamisessa on tehty jotain pieleen :)

Timo oli tehnyt alkuviikon aikana hienon puidenkaato urakan tontilla, ja iso osa jäljellä olleista puista on nyt kaadettu. Olimme tänään illalla tontilla taas pari tuntia kantamassa puita ja oksia kasaan. Lauantaina jatketaan, ja silloin pitäisi saada tontti lopullisesti siivottua, sillä maanantaina kunnan mittamiehet tulevat merkitsemään talon paikan.

Lopuksi vielä pari tilannekuvaa tontilta. Kuten kuvasta näkyy, nyt on tontilla myös kyltti kertomassa rakennusprojektista.


lauantai 29. elokuuta 2009

Tontin raivaus aloitettu

Tänään alkoi sitten tontin raivaaminen. Urakoimme isäni kanssa n. 3,5 tuntia tontilla, ja saimme kaadettua tusinan verran puita, paloitetulta ne, ja pinottua ne tontin takareunalle. Tämä oli toki vasta alkua, mutta nyt on monet suurimmista puista kaadettu, ja loput ovat pienempiä koivuja ja pari pientä kuusta. Ja siihen päälle vielä enemmänkin pensaiksi luokiteltavaa siivottavaa kasvustoa. Keskiviikko iltana olisi tarkoitus sitten jatkaa.

Seuraavaksi kiertokäynti tontilla videomuodossa, ja muutamia kuvia tontilta.

video



Tilanne tontilla "luonnontilassa". Tuohon sen talon pitäisi tulla.

Tältä tontilla näytti aluksi



Ja tältä 3,5 tuntia myöhemmin

Metsurit tauolla

Kaadetut puut kasassa. Kasa ei ole korkea, mutta aika leveä ja syvä. Kaikki ei siis näy kuvassa :) Tämän kasan lisäksi on vielä kaksi isoa kasaa mihin on kerätty oksia ja muita risuja ja pikkukantoja mitä on siivottu tontilta.